Paavo Arhinmäki kasvoi aikuiseksi 1990-luvun alun lamakauden Suomessa. Aikakauteen osui myös murros maamme poliittisessa elämässä. Suomi liittyi Euroopan Unioniin vuonna 1995. Samana vuonna Paavo kirjoitti ylioppilaaksi.

Jo lukioaikanaan hän osoitti suurta intoa väitellä poliittisista aiheista. Lama-aika varmaan piti osaltaan vasemmiston liekkiä elossa. Varhaisemman kauden vasemmistolaiset olivat eläneet siinä realiteetissa, että itäisen naapurin järjestelmä oli kommunistinen. Joillekin Suomen vasemmistolaisista Gorbatsevin kauden pyrkimykset ihmiskasvoisempaan sosialismiin siirtymisestä olivat herättäneet toiveita sosialistisen aatteen elpymisestä ja uudistumisesta maailmassa. Kaikki luhistui kuin korttitalo. Itäinen Eurooppa koki murroksen vuosina 1989-1991. Sosialismin nimiin ei enää vannottu enää oikein missään.

Tätä taustaa vasten tarkasteluna Arhinmäen poliittinen valinta liittyä vasemmistonuoriin kuvaa sitä, että hän ui melkoisen vahvasti vastarintaan. Tuona aikana maassamme oli äärioikeistolaista toimintaa, mutta myöskin anarkismi nosti päätään. Kettutytöt nousivat otsikoihin radikaalin eläinten suojelunsa kanssa. Tietyllä tavalla vihreys ja perinteinen antifasistinen punaisuus löivät kättä. Yhteiseksi viholliskuvaksi nousi kansallismielinen radikaalisuus. Arhinmäki tiivisti sukupolvikokemuksensa tai maailmankatsomuksensa vuonna kirjoittamassaan kirjassa Punavihreä sukupolvi, joka ilmestyi 2006.

Tätä punavihreyttä peräänkuulutetaan edelleenkin vaalien yhteydessä olevana poliittisena blokkina. Käsitteen alkuperää on tietenkin vaikea määritellä, mutta Arhinmäen kirjoittama kirja merkitsee sitä, että se yhdistyy vahvasti häneen.

Arhinmäki ehti toimia vaalikauden verran urheilu- ja kulttuuriministerinä 2011-2015. Siinä roolissa hän veti useita linjauksia ja omalla toiminnallaan shokkeerasi monia. Arhinmäki lähti vuoden 2012 vaaleissa mukaan presidentinvaalikamppailuun. Hänen saamansa 5.5%:ia äänistä kertoo siitä, että tässä ajassa sellainen ehdokas, joka herättää mielipiteitä saa kannatusta. Tulosta voi pitää hyvänä sillä jopa moni demarienkin leiristä lipesi Pekka Haaviston kannalle jo ensimmäisellä kierroksella.

Arhimäelle puheenjohtajavaalissa vuonna 2009 hävinnyt Merja Kyllönen puolestaan oli puolueen presidenttiehdokkaana vuoden 2018 vaaleissa. Arhinmäki ei toki ole ainoa henkilö, joka on ollut luomassa Vasemmistoliitosta tavallaan aatteellista foorumia nuorille. Hän osaltaan avasi Vasemmistonuorten puheenjohtajana puolueen nuoritoiminnan väyliä radikaalimmallekin toiminnalle. Tämä on poikinut satoa ja tänä päivänä moni humanistisuutta ja sosialismia arvostava vasemmistolainen ei löydä kotia perinteisen sosiaalidemokratian piiristä. Vasemmistoliitto onkin taas vetävä puolue, joka ei näytä enää kituvalta. Paavo Arhinmäki, tuo vastavirtaan uiva punakapinallinen, on panoksellaan vaikuttanut tähän.