PAAVO
PAAVO på SVENSKA
PAAVON JENGI
UUTISIA
PAAVON LINKIT

PAAVO ARHINMÄKI

www.paavoarhinmaki.fi
PAAVON blogi
PAAVON KALENTERI

Syyskuu 2010
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su
    1 2 3 4 5
6 7 8 9 10 11 12
13 14 15 16 17 18 19
20 21 22 23 24 25 26
27 28 29 30      
 
AJANKOHTAISTA
PAAVON blogi
(19.11.2009)

Vasemmisto etenee Tanskassa

Alkuviikko toi hyviä uutisia Tanskasta, jossa Vasemmistoliiton sisarpuolue saavutti kunnallisvaaleissa jättimenestyksen. Sosialistinen kansanpuolue SF nousi Tanskan kunnallisvaalien suurvoittajaksi tuplaamalla kannatuksensa 7 prosentista peräti 14,5 prosenttiin. Jo edellisissä parlamenttivaaleissa 2007 SF oli nostanut kannatuksensa 13,0 prosenttiin.

Sosialistinen kansanpuolue pystyi parhaiten keräämään porvarihallitukseen pettyneiden kansalaisten ääniä. Isoin oppositiopuolue sosiaalidemokraatit ei siihen pystynyt, vaan menetti kannatustaan kolme ja puoli prosenttiyksikköä. SF:n lisäksi toinen vaalien voittaja löytyi valitettavasti äärioikealta. Maahanmuuttajapelolla ratsastava tanskalainen kansanpuolue lisäsi kannatustaan yli kahdeksaan prosenttiin.

Pettymys porvarihallitukseen tulee Suomessakin kasvamaan työttömyyden lisääntyessä ja hallituksen epäsolidaarisen politiikan paljastuessa yhä selkeämmin. Tyytymättömyys Suomen suuntaan ja perinteisiin puolueisiin näkyi jo eurovaaleissa perussuomalaisten menestyksenä. Seuraavaksi suunnan on vietävä Tanskan mallin mukaisesti vasemmalle: meidän on Vasemmistoliitossa toimittava vahvana ja uskottavana haastajana porvarihallitukselle.

Suomessa Tanskan tapaan sosialidemokraatitkin tuntuvat olevan neuvottomia porvarihallituksen politiikan ja maahanmuutajavastaisuuden kasvun edessä. Vasemmistoliitolla onkin nyt tilaisuus parantaa asemiaan ja luoda vahva ja uskottava vaihtoehto hallituksen kestämättömälle ja tuloeroja kasvattavalle talouspolitiikalle.



KOMMENTIT
Lasse Ericsson (20.11.2009)
Poliittisista syistä käytät nimitystä Porvarihallitus. Se ei ole puhdas porvarillinen hallitus, koska Vihreä liitto ei ole porvarilinen puolue ja Kristill.demokr. eivät ole hallituksessa. Toisaalta nykyisin entiset jakolinjat menevät puolueiden sisällä. Itsekin tiedät sen varsin hyvin. Taitaa olla niin , että kannattajasi eivät tajua muutosta. Siksi käyttämäsi vanha demagogia.
Antti L. (21.11.2009)
Olit oikassa, kun Porissa vaadit työajan lyhentämistä ja jakamista useammille. Harmi vain, että vasemmistolle ja ay-liikkeelle tämä "avaus" tulee 25 vuotta myöhässä. Suurten ikäluokkien ahneus esti tämän välttämättömän muutoksen saattamisen eteenpäin aikoinaan. Siitä huolimatta toivotan sinulle onnea asian edistämisessä.
Kari Seppä (22.11.2009)
Työajanlyhennys on hyvä ja tärkeä tavoite. Lomien pidentämisen sijaan pitäisi kuitenkin mielestäni keskittyä jokapäiväisen elämän parantamiseen, eli kuuden tunnin työpäivään(30t/viikko). Se parantaisi selkeästi arkielämää ja lisäisi vapautta jokapäiväisessä elämässä, mikä olisi oikea suunta.
Daniel (22.11.2009)
Ehdotat lomien pidentämistä ja työajan lyhentämistä. Samallahan voitaisiin vaikka ihan kompensaatioksi palkkoja korottaa. Kai populismillakin joku raja on Paavo?
Pertti Ylänen (22.11.2009)
Meinaatko osallistua tänä vuonna "linnanjuhliin".Muistelisin että se oli sinulle jossain vaiheessa vähän vaikeaa.
Mika L. (23.11.2009)
Työajanlyhennys olisi tarpeen, töitä useammalle ja työssä uupuminen helpottuisi. Tosin on jo olemassa työaikamuotoja, joissa vapaata on "paljon", mutta varsinaista lomaa annetaankin jopa alle työaikalain, kiitos TES-sopimusten neuvottelijoiden.
Pirjo T. (23.11.2009)
Loma-ajan/vapaa-ajan pidennys on hyvä juttu. Mutta, mikä jäänne on se lomaltapaluuraha? Joskus ansaittu etu, mutta tuntuu kummalliselta, että työnantajan pitää maksaa loman viettokin. Radikaalisti vaan miettimään lomarahan vaihtamista aikaan!
Pirkko Tammelin (23.11.2009)
Vasemmistoliiton jäsenenä mutta myös pienyrittäjänä (työntekijöitä 23) kysyn kuka maksaa lisälomat joita työväelle kaavaillaan? Nykyinen viiden viikon loma vuodessa on mielestäni melkoisen riittävä. Jos taas työaikaa lyhennetään onko työntekijä valmis myös omaa palkkaansa alentamaan, tätä en todellakaan usko, ikävä kyllä! Joten realismia tähän työajan lyhentämiseen. Ei työnantajankaan lompakko ole ehtymätön joten kyllä työntekijä puolen pitää myös tulla vastaan siinä, että työtä tulevaisuudessakin riittää useammalle. Olen myös yrittänyt löytää tietoa miten noita lomia ollaan ajateltu lisättävän mutta en ole löytänyt... joten toivoisin lisäinformaatiota jotta voisin ymmärtää ajatusta paremmin.
RamiN (23.11.2009)
Mikäli Arhinmäki eläisi reaalimaailmassa, niin hän tietäisi, että nykyisetkään työajat eivät riitä, kun työnantajat ihan valtion omistamia yrityksiä myöten teettävät työntekijöillään palkatonta ylityötä. Töitä on niin paljon tehtävänä, että viikonloputkin pitäisi käyttää työntekoon, jotta pystyisi tekemään kaiken tarvittavan. Jos nyt päästäisiin edes siihen, että työnantajat noudattaisivat nykyistä työaikalakia. Silloin asiat olisivat kunnossa. Miten lisätyövoimaa palkkaamalla kuvittelet yritysten pysyvän kilpailukykyisenä Suomen yritysvastaisella maaperällä? Ja miten kuvittelet, että Suomi selviää taantumasta ja velkaantumisesta jos kaikille annetaan kansanedustajien lomat ja tehdään töitä silloin kuin vähän huvittaa ja kansalaiset maksavat viulut. Suomi on konkurssissa 2014. Viimeinen sammuttaa valot.
Leedm (23.11.2009)
Nuo sosialistien puheet voi jättää omaan arvoonsa. Nyt jo eniten ansaitseva 10% väestöstä maksaa yli 30% kaikista kuluista. Kiristäpä siinä vielä progressiota niin näet kuin käy: loppuu maksuhalu meiltä, jotka olemme a) opiskelleet enemmän ja hankkineet pätevyyden vaativiin töihin b) teemme enemmän töitä kuin muut. Jo nykyisellä veroprogressiolla minun ei kannata pätkääkään yrittää tehdä enemmän ja parempaa, kun siitä ponnistuksesta ei enää mitään käteen jää. Mieluummin otan palkatonta vapaata = jätän yhteiskunnan ilman työpanostani. Taannutaan yhdessä, 50-luku oli oikeastaan ihan mukavaa aikaa. Arhinmäki, kuulostaako hyvältä? Tähän se sinun ajamasi riistososialismi johtaa.
Lasse (23.11.2009)
Hyviä itkupotkuraivareita sinun työnjakamisaloitteesi näköjään herättää oikeistossa. Siitä jo huomaa että valittu suunta on oikea. Jatka samaan malliin!
Kari Leppänen (24.11.2009)
Pettymys porvarihallitukseen tulee Suomessakin kasvamaan työttömyyden lisääntyessä ja hallituksen epäsolidaarisen politiikan paljastuessa yhä selkeämmin. Tyytymättömyys Suomen suuntaan ja perinteisiin puolueisiin näkyi jo eurovaaleissa perussuomalaisten menestyksenä. Seuraavaksi suunnan on vietävä Tanskan mallin mukaisesti vasemmalle: meidän on Vasemmistoliitossa toimittava vahvana ja uskottavana haastajana porvarihallitukselle - Tämä lienee vain oma käsityksesi. Kysynkin miten työläiset voisivat äänestää Suomessa vasemmistoa kun olette unohtaneet heidät lähes tyystin ?
moi kari leppänen (25.11.2009)
Nyt kun hyvä Kari Leppänen pääsit terävästi kysymään, voisit samalla sivistää meitä muita blogin seuraajia kertomalla ihan julkisesti, että mitähän sen vasemmiston pitäisi ajaa, jotta sinunkin mielestäsi työläisen asiaa ajettaisiin?!
Niko (25.11.2009)
Vasemmiston ase on nimenomaan työaikojen lyhentäminen, populismia tai ei. Hyvä että vasemmistoliitto tarttui tähän, demareita odotellessa.
RamiN (26.11.2009)
Itse olen duunari ja tällähetkellä korkeintaankin keskituloinen. En ymmärrä miten kokonaisveroasteen ylittäessä 50% saan surkeita palvaluja Suomessa. Sain kandin arvailemaan väärin vaivojani paikallisessa tk:ssa kun taas yksityisellä vaivat selvitettiin ja hoidettiin kerralla. Jos haluan hammaslääkäriin viikon enkä puolen vuoden sisällä, menen yksityiselle. Työeläkeotteesta seurailen kuinka surkea eläke minua odottaa pakolla otetuista eläke maksuista, kun voisin itse kuukausittain sijoittaa omalla riskillä eläkkeeni paremminkin. Haluaisin vapauden päättää eläkkeestäni ja terveydenhuollostani enkä halua että valtio holhoaa minua vaikka suurin osa suomalaisista ehkä näin haluaakin. Miten voisin nähdä vasemmistoliiton ajavan etujani, minun duunarin, joka haluan tulla toimeen ja rikastua omalla työlläni ilman että valtio ohjailisi minua kuin lammasta. En myöskään lapsettomana halua maksaa muiden päivähoitomaksuja. Tosin rikkaudesta haaveileminen tai siihen pyrkiminen lasketaan kait rikokseksi nykysuomessa samoiten kuin pörssissä tai osakkeilla tienaavilla ei voi olla puhtaita jauhoja pussissaan.
Antti Piispanen (30.11.2009)
Hyvä RamiN, kai tajuat, että vasemmiston kantavin teema on solidaarisuus? se tarkoittaa, että kaikki osallistuvat yhteisen potin kasvattamiseen. Sinä autat päivähoitomaksuissa, vaikkei sinulla ole lasta, ja minä autan sinua verovaroillani sitten, kun vaikk,apa karmean onnettomuuden seurauksena halvaannut, etkä pysty elättämään itseäsi. Silloin sinullakin tulee Vasemmistoliittoa ikävä.


Kommentoi kirjoitusta
Spämmin estämiseksi kommentit ilmestyvät vasta tarkastamisen jälkeen.

Nimi:

Sähkoposti:

Kommentti:



   
Kysy Paavolta