Kuuntelin tämän puheesi.Kylmäkoskella herrat suuressa viisaudessa lopettivat asemanpysäkin eli junat menee ohi.Linja-auto liikenne harvennettu.Eli täältä pitää mennä työhön kauppoihin omalla autolla,jos on.Että se siitä ympäristön suojelusta.
Eikö olisi jo aika tehdä joukkoliikenteestä peruspalvelu terveydenhuollon ja koulutuksen rinnalle? Paitsi ilmaston, myös kuntien elinkelpoisuuden kannalta on tärkeää, että julkinen liikenne saadaan toimimaan kaikkialla siellä, missä on asutusta. Kun bensiinin hinta tulevaisuudessa kallistuu ja ilmastonmuutoksen seurauksena yksityisautoilua on joka tapauksessa rajoitettava, ovat monet kunnat vaarassa kuolla pois ilman toimivaa joukkoliikenneverkostoa. Valitettavasti sellaisia ei juuri Helsingin ulkopuolella ole. Suomessa tuntuu vallitsevan hassu käsitys siitä, että joukkoliikenne olisi jonkinlainen etuoikeus, kun tavallinen ihminen joutuu ajamaan omalla autollaan. Eihän se näin voi mennä. Joukkoliikenteestä on tehtävä paitsi toimiva, myös ensisijainen liikkumismuoto. Joukkoliikennepalvelujen järjestäminen tulee säätää kuntien lakisääteiseksi velvollisuudeksi, eikä sitä tule enää sysätä yksityisten yritysten määrävän markkina-aseman varaan. Tosi asia on, ettei joukkoliikenne Suomessa kannata - miksi sen tuottaminen pitää siis toimia kilpailuperiaatteella? Eivät sairaalatkaan pyri tuottamaan voittoa. Samalla tavalla joukkoliikenteen tarkoitus tulee ensisijaisesti olla järjestää palvelut ja rahoitus tulkoon verojen muodossa.
Stop sun suunnitelmille, ennekuin olet ottanu asioista selvää.... Katselin ja muistelin tässä malminkartanon asemaa, kun sen sai nuoriso maalata mitä hienoimmilla grafitella parikymmentä vuotta sitten.... EI TULLU KUIN PARI PIENTÄ TAGIA ALAKULMIIN! YHTÄÄN EI SOTKETTU! MONI kävi niitä jopa kuvaamassa! nyt se on taas 220 m pitkä valkoinen seinä. Arvaa vaan, kun et itse joudu talvella pakkkas viimassa odottamassa (ja siinä tunnelissa viima ON KOVA kun TUULEE KOVAA, eikä tarvi edes kova tuuli olla.) seisomassa ja odottamassa junaa, miten ankean aamun ihmismieli siitä SAA! SALLIKAA KYVYKKÄITTEN graffittien tekijöiden (vaikka kilpailun kautta) tehdä ne VALKOISET "HULLUJEN HUONEEN" TAI tässä tapauksessa HULLUJEN TUNNNELIN SEINÄT TAAs väririkkaudeksi ja taiteeksi joista itse Rembalt olisi kateellinen. ILMAISEKSI NE SEN TEKIS! SUNKIN kannatus nousis!!!! Terveisin Kaiju "Cuju" Piiparinen
Miten vasemmisto voi kannattaa kaikille samansuuruisia ruuhkamaksuja (regressiivinen vero), jotka vain vapauttavat kadut juppien temmelllyskentäksi? Käytetään nämäkin rahat joukkoliikenteeseen, joka ei saisi maksaa enempää kuin omalla autolla ajo. Myös nykyiset "käyttömaksut" ja dieselvero ovat regressiivisiä.
Samoin, miten saatoitte kannattaa regressiivistä "digiveroa"? Yleisradiolähetys ei maksa yhtään enempää katsoipa sitä 1 tai 5 miljoonaa suomalaista, joten on ollut täysin virheellistä rajoittaa katsomisesta saatavaa hyötyä verolla. Itsekin olet puhunut tietoyhteikunnan edistämisestä ja nyt kotitaloudessa ei saisi olla edes kännykkää ilman tv-lupaa. Pääteyhteys pitäisi päinvastoin tarjota kaikille kansalaisille jo viranomaispalveluidenkin takia.
Em. maksuista huomattava osa menee hallintoon ja keräyskuluihin toisin kuin polttoainevero ja yleiradion kohdalla oikeudenmukainen budjettirahoitus.
onko uusi vasemmisto suunnitellut yhteistyötä ns. radikaalivihreiden kanssa? http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Radikaalivihreät%20tekevät%20irtioton%20perustamalla%20uuden%20puolueen/1135250651037?ref=rss
Kommentoi kirjoitusta
Spämmin estämiseksi kommentit ilmestyvät vasta tarkastamisen
jälkeen.