PAAVO
PAAVO på SVENSKA
PAAVON JENGI
UUTISIA
PAAVON LINKIT

PAAVO ARHINMÄKI

www.paavoarhinmaki.fi
PAAVON blogi
PAAVON KALENTERI

Syyskuu 2010
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su
    1 2 3 4 5
6 7 8 9 10 11 12
13 14 15 16 17 18 19
20 21 22 23 24 25 26
27 28 29 30      
 
AJANKOHTAISTA
PAAVON blogi
(13.10.2009)

Vasemmistoliitto turvasi kaupungin työpaikkoja

Viikonloppuna käytiin Helsingin budjettineuvottelut. Ne ovat olleet yleensä epädemokraattinen näytös. Ns. kolme suurta puoluetta ovat neuvotelleet ensin budjetin keskenään ja lopuksi keskisuuret sekä pienet ryhmät on kutsuttu paikalle hyväksymään tulos. Tätä demokratian kannalta kyseenalaista tapaa ovat pienemmät ryhmät kritisoineet vuosia.
 
Tänä vuonna neuvotteluissa oli enemmän draamaa kuin koskaan aikaisemmin minun ollessani mukana politiikassa. Demarit marssivat kolmen suuren neuvotteluista lauantaina ulos, heille ilmeisesti kynnyskysymys oli vaatimus nostaa kunnallisveroa.
 
Tämän jälkeen Vasemmistoliitto meni vääntämään vihreiden ja kokoomuksen kanssa neuvotteluihin. Meidän oli pakko kantaa vastuuta, jotta saataisiin inhimillisempi budjetti.
 
Me taistelimme muutamia tärkeitä asioita ensi vuoden budjettiin. Ensinäkin Vasemmistoliiton ansiosta budjettiin tuli kirjaus, jonka mukaan tulevat palkankorotukset eivät vähennä työntekijöiden määrää keskeisillä hyvinvointisektoreilla. Pelastimme siis satoja kaupungin peruspalveluiden työpaikkoja. Tämä oli Vasemmistoliitolle kynnyskysymys.
 
Toinen oli sosiaalipuolen budjetin huomattava kasvattaminen. Neuvottelujen tuloksena sosiaalitoimen budjettiin lisättiin yli 36 miljoonaa euroa alkuperäiseen ehdotukseen verrattuna
 
Toimeentulotukeen lisättiin 20 miljoonaa euroa ja mikä tärkeintä, sen kustannukset irrotettiin muusta sosiaalitoimen budjetista. Koska toimeentulotuki on lakisääteistä, pitää sitä maksaa. Nyt sen todennäköinen lisätarve ei vähennä muun sosiaalipuolen rahoitusta. Tätä olemme esittäneet jo vuosia.
 
Meille oli äärimmäisen tärkeää lisätä päihdehuollon kuntouttavaan toimintaan lisää rahaa. Sitä saatiinkin budjettiesitykseen nähden lisää 2,3 miljoonaa euroa. Tämän pitäisi turvata uhan alla olleet päihdekuntoutuksen resurssit. Samoin lasten päivähoidon ja lastensuojelun resursseja lisättiin selvästi.
 
Ilman Vasemmistoliittoa näitä tärkeitä lisäyksiä ei olisi tullut tässä mittakaavassa. Siksi me kannoimme vastuuta ja menimme mukaan budjettiin, vaikka hankalaa oli. Tärkeintä oli huolehtia työntekijöistä ja palveluista, ei pelata poliittista peliä. Jonkun oli pakko puolustaa vasemmistolle tärkeitä arvoja ja asioita budjetissa.
 
Mielenkiintoista on nähdä, miten tämä vaikuttaa tulevaisuudessa poliittiseen kulttuuriin Helsingissä. Toivottavasti jatkossa kolmen suuren lisäksi myös muut poliittiset ryhmät otetaan avoimemmin ja reilummin mukaan valmistelutyöhön. Se on todellista demokratiaa.


KOMMENTIT
Niko (13.10.2009)

Vasemmistoliitolle vaatimus nostaa kunnallisveroa ei ollut kynnyskysymys? Tämäkö nyt on sitä inhimillistä politiikkaa? Jotenkin tästä tulee se käsitys, että Vasemmistoliitto meni tunkiolle nuuskimaan demareitten jämiä.

VASTAUS: Miten kunnallisveronkorotus (joka on tasavero) voisi olla Vasemmistoliitolle kynnyskysymys? Kylla meille kynnyskysymys on tyopaikkojen ja palveluiden turvaaminen.

dan koivulaakso (13.10.2009)
Hyvä, että näistä asioista kommunikoidaan. Tärkeitä parannuksia.
Juha (16.10.2009)
Paavo Arhinmäen uutisessa kulminoituu vasemmiston, erityisesti vasemmistoliiton ongelma. Muiden toiminta nähdään aina kielteisenä motiiveiltaan ja muutenkin. Eli, ensin Paavo haukkuu edellisten vuosien budjettineuvottelut, sitten kun hän itse pääsee niihin, ne muuttuvatkin positiivisiksi, vaikka vasurit tekivät nyt aivan samanlaisia kompromisseja kuin muut ovat tehneet ennen. Huomioikaa nyt jo vihdoin saamaanne kritiikkiä. Eikä vasemmistoliitto voi ottaa kunniaa alustavista sopimuksista. Kokoomuksella ja vihreillä on enemmän valtuutettuja, ja he käymiensä neuvottelujen pohjalta päätyivät näihin ratkaisuihin. Vasemmisto ei saisi mitään, elleivät suuremmat puolueet olisi tekemässä päätöksiä. VAS on Helsingissä nykyään marginaalinen puolue.
Seppo Ilmarinen (16.10.2009)
Helsingin draamaan hyviä tuloksia pitäisi levittää läpi suomenniemen, ei niitä murusia anneta, jos ei niiden eteen tehdä kovasti töitä. En jeesustele, mutta murtakaa se leipä siten, että sitä riittää kaikille.
harri.sare'n (17.10.2009)
Me tarvitsemme voimakkaasti kaupallisuutta ja kaupallistumista vastustavaa puoluetta. On jotakin etovaa siinä prostituutiossa johon työn suorittaja pakotetaan tässä järjestelmässä,usein hänet pakoteteaan tekemään itsestään portfolion ja myymään itseään persoonallisuusmarkkinoilla kuin mitätahansa tavaraa. Olen kyllä Marxini lukenut ja ymmärrän että palkkatyöläinen on kapitalismin sisäinen olento joka on kauttaaikain joutunut prostituoimaan itseään mutta nyt tämän olennon olisi astuttava ulos kapitalismistä.
Seppo Ilmarinen (18.10.2009)
Suomen Kansan Demokraattinen Liitto (SKDL ). Perinteitä ja saavutuksia Suomalaisen yhteiskunnan ja työväestön hyväksi tehdystä työstä. Ihmetyttää mitä tarkoitusperiä varten perustettiin Vasemmistoliitto? Pitäisikö uudelleen yhdistää työväestön voimat SKDL nimen alle?
Jukka vahera (18.10.2009)
Sori, en usko Vasemmistoliiton pelastavaan enkeliyteen tässä, siis että ilman Vasemmistoliiton mukaan tuloa olisi Helsinki tippunut suoraan kuumimpaan helvettiin. Eiköhän työväenpuolue Kokoomuksessa asu sen verran kieroa sakkia, että osaavat viilata sopimukset sellaisiksi, joihin tarkoituksella jää korjattavaa. Jos kävikin vain niin, että Vasemmistoliitto on nyt samassa veneessä soutamassa Kokoomuksen ja sen paikallisen puutarhaosaston kanssa. Jospa sittenkin olisi ollut toinen parempi tie. Kunnallisvero on kuitenkin armollinen pienituloisten kohdalla, vaikka muuten onkin tasavero. Konsensuspolitiikka on ennalta sovittuja ja näyteltyjä otteluita tai taistoja parhaimpaan WWF wrestling tyyliin. Konsensuspolitiikka on täynnä kivoja sopimuksia, joista kaikki puolueet tulevat ulos voittajina.
yökkö (21.10.2009)
Olisiko aika opiskella poliittista taloustiedettä? Tuo johtajien hokema vastuunkanto tympii vuosi vuodelta enemmän. Viimeksi sopu tuli yhden tai kahden kotihoitajan työllistämisellä ja nyt tuli poliittinen jättipotti mukamas oikein sadoilla työpaikoilla. heh.. Tukikohan sittenkään luettua budjettisopimusta ihan loppuun saakka, sen verran karulta näyttää ensi vuosi numeroiden valossa.
Paavo,työpaikkoja verovaroilla? HALOO!!!! Onko aika ajanut ohi vai mistä kana pissaa?


Kommentoi kirjoitusta
Spämmin estämiseksi kommentit ilmestyvät vasta tarkastamisen jälkeen.

Nimi:

Sähkoposti:

Kommentti:



   
Kysy Paavolta