PAAVON blogi ( 1.8.2009) Pääministeri Vanhasen kritiikissä ei ole päätä eikä häntää
Pääministeri Matti Vanhasta on helppo lukea. Hänessä alkaa olla samoja piirteitä kuin edeltäjässään Paavo Lipposessa. Mitä ahtaammalle Vanhanen ajetaan poliittisesti, sitä lujempaa hän lyö takaisin. Tästä hyvänä esimerkkinä on pääministerin esittämä kritiikki opposition budjettikommenteista.
Jos perussuomalaisten Timo Soini on ollut todella sitä mieltä, että samaan aikaan menoja pitää lisätä ja velanottoa pienentää, on Bryssel tehnyt tehtävänsä nopeammin kuin uskoimmekaan. Tällä perusteella Vanhanen kuitenkin lyttää koko opposition, joka on tietenkin ymmärrettävää, mutta samalla hän ohittaa myös hallitusrintamasta tulevan kritiikin.
Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen esittelemä budjettiehdotus ei anna juurikaan eväitä ratkaista yhteiskuntamme kaikkein ajankohtaisinta ongelmaa, työttömyyden räjähtämistä massatyöttömyydeksi. Työministeri Anni Sinnemäki on vaatinut lisäelvytystä ja panostusta työttömyyden hoitoon. Jopa kokoomuksen Ben Zyskowicz on esittänyt enemmän rahaa pelkästään nuorisotyöttömyyden hoitoon kuin Jyrki Katainen on valmis laittamaan koko elvytykseen.
Toisin kuin pääministeri Vanhanen antaa ymmärtää, eivät pääoppositiopuolueet ole vaatineet velanoton vähentämistä. Kukaan ei tietenkään vapaaehtoisesti halua lisätä velanottoa, mutta vielä kalliimmaksi tulee yhteiskunnalle ja yksilöille, jos massatyöttömyyttä vastaan ei taistella nyt.
Vasemmistoliitto on esittänyt, että elvytyshanat pitää kääntää täysille. Tässä tilanteessa on parempi turvautua velkaelvytykseen kuin nostaa kädet pystyyn työttömyyden edessä. Ceausesculainen politiikka, jossa velkaa ei oteta vaikka kansa kärsisi ja näkisi nälkää, ei voi olla Suomen linja.
Tänä vuonna on jäämässä työttömäksi jopa 100 000 ihmistä. Jyrki Katainen esittää vastaukseksi elvytystä, jonka arvioidaan tuovan 10 000 uutta työpaikkaa. Ei tarvitse edes käyttää huutomerkkiä, jokainen huomaa lukujen ristiriidan ilmankin. Kataisen politiikalla Suomessa on 300 000 työtöntä ennen vuoden vaihdetta ja ensi vuonna työttömien määrä saattaa nousta 400 000 pintaan.
Tätä taustaa vasten Vanhasen oppositiokritiikissä ei ole päätä eikä häntää. KOMMENTIT
hyvä tähänmalliin työttömyys alenee,Vanhemmastapäästä eläkkeelle nuorettyöttömät tilalle. Paavo,kysyppä eduskunnassa, Vanhaselta ja Kataiselta,mitä he olivat kuulemassa demokratian vastaisessa ja julkisuusperiaatetta loukkaavassa Bildenberg kokouksessa. työvoima pula utopistista ajattelua.eiollut edes sodan jälkeen .haavoittuneet ja vammautuneet hoidettiin terveyden huolto toimi paremmin kuin nyt.päättäjien olisi kuunneltava kansan ääntä kuinka verorahoja käytetään.ei lopu sodat vaikka koko suomen armeija laitetaan maailmalle Ihme juttu. Ihan vähän aikaa sitten kaikki puolueet puhuivat kuin yhdellä suulla siitä kuinka valtava työvoimapula Suomea odottaa ja kuinka meidän on heti saatava valtavasti ulkomaalaisia tänne töihin, valtion piti perustaa rekrytointipisteitä Filippiineille ja ties minne. Nyt onkin ääni muuttunut, puhutaan jo massatyöttömyydestä. Satutko Paavo tietämään vieläkö niitä rekrypisteitä ollaan sinne Filippiineille puuhaamassa? Valtio voi luoda työpaikkoja vain siirtämällä rahaa paikasta A paikkaan B, näin tuhoamalla työpaikkoja paikassa A. B näyttää hyvältä ja sen voi laittaa lehteen kuin valtio onnistui "luomaan" työpaikkoja. Vain yksityissektori luo niitä oikeita työpaikkoja. Vasemmistoliitto pelaa täysin pankkiirien pussiin vaatimalla elvytystä ja lainanottoa. Kyllähän se pankkiireille passaa lainata rahaa. Lasse: ja milläs taikuudella se yksityinen sektori luo työpaikkoja? Sekin vain siirtää rahaa paikasta toiseen. Parasta elvytystä olisi kunnollinen perusturva ja toimeentulo kaikille kansalaisille. Tyhjän päälle eivät loppuun poltetut, sairaat ja uupuneet, köyhät ihmiset voi mitään rakentaa. Ns. pakkotyöllistämiset ja pakkokoulutukset ovat vain huonoa pintamaalia. Tulonsiirrot pitää tehdä suoraan miljoonalle köyhälle Suomalaiselle. Ihmiset kyllä ovat eteviä työllistymään tai muutoin pärjäämään, kun pääsevät nälästä, asunnottomuudesta, rahattomuudesta johtuvasta sairauskierteestä ym. Miksi ette vetoa perustuslakiin, johon on säädetty riittävä perusturva ja toimeentulo kaikille Suomen kansalaisille ? Hallitushan rikkoo lakia. Haluaisit nostaa oppivelvollisuusikää. Oletko seonnut vai mitä todella tarkoitat? Voisiko nuori saada mallissasi vapautuksen oppivelvollisuudesta, jos saisi peruskoulun jälkeen työpaikan (tai jostain muusta perustellusta syystä)? Varmasti harvinaista mutta tämä on äärimmäisen oleellinen kysymys, jos käytetään sanaa velvollisuus. Valtiolle tässä asiassa lisävelvoite. Kyllä. Nuorelle ei ainakaan siinä merkityksessä, mitä sanalla oppivelvollisuus yleensä tarkoitetaan.
VASTAUS: Yli puolet suomalaisista taitaa olla seonneet viimeisimmän tutkimuksen mukaan. Mitä luulet, kuinka helppoa tulevaisuudessa ko. nuorella on saada työpaikkoja peruskoulupohjalta? Väite, ettei valtio voi luoda työpaikkoja on 100 prosenttista sumutusta. Tottakai voi. Valtio on luonut Suomessa satojatuhansia työpaikkoja, joita yksityissektori ei olisi koskaan luonut. Syitä tähän on useita: ensinnäkin valtio voi investoida omaan liiketoimintaan, toiseksi valtion kulutus (oikein suunnattuna) luo paremmalla suhteella työpaikkoja (euro/työpaikka) kuin kotitalouksien tai yritysten kulutus (joka suuntautuu useammin tuontiartikkeleihin jne.), kolmanneksi valtion investoinnit (esim. infrastruktuuriin, koulutukseen, jne.) tuottavat kerrannaisvaikutuksia työpaikkojen luomisen suhteen. Lasse voisi vaikkapa kerrata peruskoulun yhteiskuntaopin kursseja ennen kuin jakaa viisauttaan täällä. Mitä auttaa 3 vuotta lisää oppivelvollisuutta, jos nuori ei itse tee koulussa töitä? Käy yläasteella katsomassa millaista meininki huonommissa kouluissa on niin alkaa nopeasti valjeta ongelman ydin. Nuorisotyöttömyys on syksyn muotisana, mutta pitäisi opposition päästä julkisuuteen älähtämään, että minimiturva tulisi harmonisoida. Opiskelija joutuu ottamaan täydet opintolainat ja kuluttamaan ne ENNENKUIN voi saada toimeentulotukea, jos saa sittenkään. 15 vuoden nousukauden aikana pystyi tekemään sivutöitä, mutta nyt ei voi, joten miten opiskelija pysyy hengissä? AMK-opiskelijoiden terveydenhuollon järjesteleminenkin oli suuri projekti, kun eivät kuuluuneet opiskelukunnan eivtäkä kotikunnan hoidon piiriin, joten voitaisiin hoitaa tämä toimeentulotuki vähän paremmin. Miksei kesälukukautta ole vaadittu? Kun ei ole töitä, pystyttäsiiin kesäisi työllistämään työttömiä tohtoreita epäpäteviksi sijaisiksi ja opiskeluprosessi jatkuisi. Myös työttömät pääsisivät nopeammin kertaus-, uudelleen- ja jatkokoulutuksiin, jonka tärkeyttä on tässä hiljattain julkisuudessakin painotettu. Se oli kokoomuslainen opetusministeri kun kesälukukauden tyrmäsi, mutta kyllä työtön ja rahapulan vuoksi sohvan nurkkaan orjuutettu mielellään EDES opintopisteitä suorittaisi lomien aikana. Prism ja Miika: Nyt ette tajunnut mitä tarkoitin. Valtio luo työpaikkoja muiden yksityiseltä sektorilta otetuilla rahoilla. Joten se tuhoaa työpaikkoja luodessaan niitä. Joten plus miinus nolla. Ja valtion työt eivät tuota mitään muuta kuin byrokratiaa. Kuinka paljon Kelan työntekijä tuottaa? Valtion hyvinvointi perustuu siihen että tuotetaan ja säästetään. Ei siihen että kulutetaan ja velkaannutaan. Vasemmistoliitto on mennyt niin hakoteille että ajaa nykyään suuryritysten ja pankkiirien asiaa, tajuamatta sitä. Jos valtio verottaa progressiivisesti (muun muassa niitä mainitsemiasi pankkiireja ja suuryrityksiä) ja suuntaa saamansa rahat oikein, niin se luo pirusti enemmän työpaikkoja Suomeen kuin se, että niillä rahoilla maksetaan kiinalaisille tehdastyöntekijöille nälkäpalkkaa tai rahoitetaan taas jotain uutta keinottelukuplaa. Mitä velkaan tulee, kehotan miettimään seuraavaa: kumpi tulee kalliimmaksi, laina vai julkisen sektorin alasajo? Jälkimmäinen maksetaan syrjäytymisenä, homekouluina, maahanmuuttajien epäonnistuneena kotoutumisena, työttömyytenä ja niin edespäin. Kumman sinä valitsisit?
Mutta porvarihallitushan ei tietenkään osaa sen enempää verottaa kuin käyttää rahaa oikein, joten kannattaa ehkä kertoa heille mielipiteensä. Mieluusti huutaen, että ääni ei huku vaalirahoitussetelien kahinan alle. Lasse, et millään tavalla vastannut argumentteihini. Julkisen sektorin investoinnit ja kulutus ovat työpaikkojen suhteen yhtä vähän nollasummapeliä kuin yksityisen sektorin investoinnit tai kulutus. Molemmat voivat luoda tai tuhota työpaikkoja. Tuo nollasumma-argumentti on samanlainen porvarillinen myytti kuin väite "kaksinkertaisesta verotuksesta" (ts. pääoma- ja perintötuloista on jo maksettu vero, joten niitä ei saisi verottaa toiseen kertaan, jolloin ainoa sallittu vero olisi ilmeisesti palkkaan kohdistuva tulovero). Toiseksi pankkiirit ovat yleensä suhtautuneet julkisen sektorin lainanottoon paljon nihkeämmin kuin yksityisen sektorin (yritysten ja kotitalouksien) velkaantumiseen. Syy: julkinen sektori voi manipuloida poliittisesti velkojen takaisinmaksun ehtoja, jolloin velkaan liittyy taloudellinen riski. Toiseksi valtio saa lainaa paljon paremmilla ehdoilla kuin suurin osa yksityisistä ihmisistä. Oleellista on pitää ihmiset töissä. Onko Tradekalta ja KMS:ltä saadut rahat uusi "törkeyden huipentuma"? t: Entinen äänestäjäsi
VASTAUS: Mitä eroa on liikemiesten voitelulla ja TYÖVÄEN osuusliikkeellä? Et kuitenkaan tätä laske julkisuuteen mutta sanompa kuitenkin.Tradekan osuusrahat piti jakaa jäsenille takasin.Ei olla näköjään oltu niitten tarpeessa.Mitähän sulle viitsis sanoa.Törkeetä vai. 17.08.2009 ”YLE Uutisten verokyselyn mukaan varallisuusvero on SDP:n kannattajille edelleen sydämen asia. Yli 70 prosenttia demareista haluaa varallisuusveron takaisin. ” ”Varallisuusveron poistaminen ei auttanut ollenkaan hyvätuloisten verokuorman kasvattamisessa niin kuin luultiin. ” ------------- Mistä suuret varallisuudet syntyvät, ne syntyvät liian suurista ansiotuloista, jotka rahoitetaan velkarahalla. Suurten ansiotulojen verotusta on ajettu alas, toiveena lisätä ”turhaa” kulutusta, joka ei väitteistä huolimatta luo hyvinvointia. Lainaa ottamalla on maksettu suuria palkkoja ym palkkioita, joita on verotettu aivan liian vähän, suurten ansiotulojen verorahat eivät riitä paikkaamaan niitä tuhoja, joita ”isopalkkaiset” ovat saaneet aikaiseksi. Velkarahaa on pumpattu perusteettomasti kierrättämään huuhaa taloutta ja se on aiheuttanut talous-/finanssikriisin, taantuman, ilmaston muutokset, saasteet ym. Vippaskonsteja kehitellään paikkaamaan huonon talouspolitiikan aikaansaannoksia, kaikkia ihmisille välttämättömien perustarpeiden verotusta kiristetään ja hintoja nostetaan. Pienituloisilla on vöistä loppuneet reiät, vyö saattaa lipsahtaa ylöspäin kaulaan saakka ja kiristyä niin tiukalle, että yhteiskunnasta loppuu työntekijät ennen eläke ikää. Varallisuusverotus on huonoa jälkisammutusta, pitää ehkäistä ”tuhojen” syntymistä siellä missä ne syntyvät. Oikea verotus kohde on LIIAN suuret suuret ansiotulot, sillä ehkäistään monenlaiset kriisit. Kaleva-nimisessä sitoutumattomassa porvarilehdessä oli tänään 17.8.09 valtiovarainminsteri Jyrki Kataisen pieni haastattelu, missä tämä uljas "Kostaja" käy taistoon tuimaan itse inhaa ay-liikettä ja sen jäsenistöä vastaan. "Haluan, että puoluerahoitusta tutkiva Lauri Tarastin työryhmä teettäisi viileän puolueettoman arvion ay-maksujen käyttämisestä. Selvityksen tekijä voisi olla valtiontalouden tarkastusvirasto siksi, että kysymys on verovähennysoikeudellisista tuloista", uhoaa tämä uuden ajan Don Quijote. Jotenkin tässä alkaa tuntua siltä, että "työväenpuolue" kokoomus tunkee kätensä kukkarollemme hyvät työn ihmiset. Ihan näin "hyvää kaveria" emme varmaan tarvinne, vaikka kokoomuksen tunnuslause onkin, että "kaveria ei jätetä". Muuten, minkä vastineen Vasemmistoliitto "tarjoaa" kokoomukselle?
VASTAUS: Kokoomus sai Teollisuuden ja työnantajien -säätiöltä 150 000 euroa (Vasemmistoliitto kaikilta liiton vasemmistoryhmiltä 50 000 euroa yhteensä). Myös työnantajaliiton jäsenmaksut ovat verovähennysoikeutettuja. Miika: Jos kerran oleellista on pitää ihmiset töissä, miksei sitten samantien hoideta töitä joka ikiselle suomalaiselle muiden kansalaisten kustannuksella? Työllisyys on kuitenkin tärkeintä. Vai mitä? YLE Uutiset 18.08.2009 kommentoin oikeansuuntaista asiaa..... ” että verotuksen progressiota tulisi kiristää yli 65 000 euroa vuodessa ansaitsevilta. Tähän joukkoon kuuluvat esimerkiksi kansanedustajat. ” -Kyllä progressio tulisi aloittaa jo 30000 eurosta, silloin vältytään monelta muulta korotus paineelta, jotka yleensä kohdistuu suhteellisesti eniten pienituloisiin. ”ja palauttaisi varallisuusveron, joka poistettiin viime vaalien alla.” -Tavallisten ihmisten perustarpeisiin kuuluu oma-asunto ja ehkä kesämökki, suomessa on myös noin miljoonalla kotitaloudella arvopapereita, varallisuutta ei pitäisi verottaa silloin, kun se muodostuu säästämisestä, joista kertaalleen on jo maksettu verot. ”muuttaisi progressiiviseksi myös pääomatulojen verotuksen” -Pääomatulovero 28% kiristää nykyisellään pienituloisten veroja niillä joilla ansiotulojen verotus on alle 28% , suurituloiset hyötyy pienituloisia rangaistaan, epäkohta pitäisi korjata.
VASTAUS: Verotuksen progressio kiristy tuohon noin 65 000 euroon asti. On kohtuullista, että se kiristyy sen jälkeenkin. Pidähän Paavo enemmän ja kovempaa meteliä siitä, että metsäteollisuuden keskittyessä ydinliiketoimintaansa menivät myymään metsävarantonsa ja vesivoimansa pois (eivät edes Teollisuuden voimalle!) niin siihen ei Jyrki Käteinen ala sitten lupailemaan kolmea ydinvoimalaa ja työn polkuhinnoittelua! Millainen tahvo myy energiantuotantoa ylipäätään, kylmässä maassa? Tällä hetkellä puusta ja viljasta saa energiaksi polttamalla paremman hinna kuin jalostavan teollisuuden raaka-aineeksi myymällä. Eikö ne autuaat vapaat markkinavoimat olleetkaan kaikkivoipa ratkaisu? Perusinfra pitäisi ostaa eläkerahoilla takaisin. Hieno kommentti Häkämiehen pois potkimisesta, on sillä ollut hanskat hukassa kertakaikkiaan, jos vertaa millaista "omistajaohjauksen oppituntia" islantilaiset nurkkaajat kävi suomessa näyttämässä... OK - kiitos vastauksesta. - Ajatuksenani oli, että progressiota lisätään jo alhaisemmalta tasolta, mutta ”On kohtuullista, että se kiristyy 65000 euron jälkeenkin”. - Verotuksen kiristäminen ”yläpäästä” olisi tulonjakopolitiikan päivittämistä, jolla pyritään ehkäisemää, ettei taantuma aiheuttaisi lisää tuloerojen kasvua, eikä köyhyyden lisääntymistä. On todella turhauttavaa jos Vasmmistoliitonkin (jota sentään kannatan) kansanedustajat nauttiessaan suurta kansanedustajan palkaansa pitävät, kuten sinä Paavo, progressiivisen verotuksen hyvänä aloitustasona 65 000 euroa, joka on tavallisen valtion alaportaalla olevan virkanaisen vuosipalkka kertaa kolme. Minusta Seppo Ilmarisen ajatus on ihan oikea. Aloitustaso voisi olla järkevä eli 30 000 euroa. Miksi mm. huippujohtajan palkka pitää olla 100 kertaa suurempi kuin "tavallisilla kansalaisilla", suurempi. Mitä huippujohtaja tuottaa? Miksei riitä, että se olisi 10 kertaa suurempi.
Lisäksi haluaisin Paavo kysyä sinulta suoraan, että voisiko Vasemmistoliitto ottaa näyttävästi esille hallituspuolueiden halun hoitaa suuripalkkaisten yritysjohtajien aiheuttamaa finanssikriisistä johtuvaa työttömyyttä maassamme leikkaamalla sen maailman köyhimmiltä eli kehitysyhteistyöstä. Näinhän "riihessä" ollaan sopimassa.
Kommentoi kirjoitusta
Spämmin estämiseksi kommentit ilmestyvät vasta tarkastamisen
jälkeen.
|