PAAVON blogi (1.7.2009) LomallaHaastattelurumba, puheluihin vastaaminen ja viestien kirjoittaminen on pitänyt viikon ajan kiinni vähintään 14 tuntisissa työpäivissä. Nyt onneksi pääsee lomalle. Kerään akkuja seuraavan puolentoista viikon ajan. Palataan asiaan heinäkuun puolivälin jälkeen.
KOMMENTIT
Nykyajan orjuus ja ihmiskauppa Suomessa
Kävin vuosi sitten pitkän työvoimapoliittisen kurssin, johon kuului 4 kk mittainen työharjoittelu. Se oli järjestetty siten, että kurssin järjestäjä keräsi työnantajayrityksiltä puolet rahoista ja toinen puoli tuli työvoimahallinnon kassasta. Tämä "työsuhde" ei sitten jatkunutkaan kurssin jälkeen, niin kuin eivät jatkuneet kahden muunkaan samantyylisen kurssituksen ja työharjoittelun työsuhteet. Mitä MINÄ tästä työstä hyödyin? En saanut edes työtodistusta. Mitä tämä tällainen työharjoittelu on muuta kuin nykyajan orjuutta, joka on puettu työvoimapoliiitisen harjoittelun kaapuun ja on silloin ilmeisesti sallittua orjuutta. Samoin tämä toiminta täyttää kaikki ihmiskaupan tunnusmerkit: joku muu tekee tiliä sillä että teet työtä, työstä ei saa kieltäytyä tai esittää mitään ehtoja ja sinä itse et saa penniäkään tästä toiminnnasta. Minä julistaisin käsitteen 'paskaduuni' pannaan. Uus nimi tälle kaikenlaiselle nuorten ja pätkätyöläisten loputtomalle sortamiselle työsuhteissa ja kaiken maailman (työ)harjoitteluissa ilman palkkaa tai toimeentuloa. Vanhempi väki ymmärtää nyt niin, että nuoret vaan on laiskoja tai nirsoja työnsuhteen, mikä ei oo ollenkaan asianlaita tässä. Mitään ei oo niin kauheeta, kun ihmiset vakituisten tai pitkien määräaikaistyösuhteiden turvallisesta ja suojatusta norsunluutornista osoittelee nuoria ja pätkätyöläisiä laiskoiksi ja nirsoiksi! Hyvää ansaittua lomaa ja onnittelut vielä puheenjohtajuudesta! Turussa järjestetty Vasemmistoliitto nyt -tilaisuus oli hyvä ja kannustava. Esiin tuli monia hyviä ideoita ja tärkeitä asioita. Toivottavasti yhteistyöllä ja uusilla ideoilla saadaan Vasemmistoliitto uuteen nousuun rakentamaan parempaa ja inhimillisempää yhteiskuntaa. joo kyllä nykyään työkkäri on täysin elinkeinoelämän palveluksessa!aina ehdotetaan ensin työharjoittelua,,mikä on laillistettua orjuutta,vain työnantaja hyötyy siitä!vas.liiton on aina ja ehdoitta oltava duunarin ,pätkäduunarin ja sen pienemmän puolella vaikka yksinään.on uskallettava olla vasemmistolainen eikä hävetä sitä Tätä samaa tapahtuu ns. oppisopimuskoulutuksessa. Mitään työnantajan kontrollia ei aina ole. Koulutusjaksot eivät toteudu. Paskaduunejahan on niin kauan kuin ihmiset äänestää kokoomusta tai perussuomalaisia. Enää ei ymmärretä että työtä tekevä on arvokas, kuvitellaan, että konsultit ja suunnittelijat ovat asiantuntioita. Työn tekijä on aina oman työnsä asiantuntija. tev. ei pätkätyöntekijä Olen hankkeen
projektipäällikkö. Minulle "tehtiin" heti selväksi, että nyt on tärkeintä siivota työkkärin tilastot. Sana tarkasti "työttömyys on saatava putoamaan keinolla millä hyvänsä istuvan hallituksen aikana" Arvaappa Paavo onko paskan maku suussa kun siivoan tilastoja. Ei käy silti valittamisen on ainaskin itsellä on vielä työ,mutta potuttaa niin monen muun puolesta. Tiedätpähän miten TE-keskukset ja toimistot on ohjeistettu. Nyt Paavo lomalle stoppi!!! Vasemmistonuoret päästelee nyt sellaista tekstiä että huhhuh. En allekirjoita. Olen Houkerin kanssa samaa mieltä. Vasemmistonuorilla on oikeus omiin linjanvetoihinsa, mutta en todellakaan usko, että tuollaisilla kannanotoilla tavoitamme uusia kannattajia.
Kansanuutisten Viikkolehdessä Ruurik Holmin kolumni oli erinomainen. Jos puolueelle katsellaan poliittista sihteeriä, niin siinä olisi mies paikallaan, jos vaan homman ryhtyisi. Voisitteko kiitos hieman täsmentää, mistä kannanotosta mahtaa olla kyse? RG, olettaisin että tästä http://www.vasemmistonuoret.fi/?/site/vasemmistonuoret_poliisin_hairitsevan_kaytoksen_loputtava/ Paavo, miksi poljit tiistaina vähän ennen viittä Manskua pohjoiseen päin? Suuntana olisi tietysti pitänyt olla Mantan patsas ja Kriittinen pyöräretki!
VASTAUS: Viideltä oli haastattelu. Elämänkatsomustietoa ei saa korvata "uskontotiedolla"!
Toki uskontojen olemassa olosta pitää lapsille kertoa, mutta uskontoa ei saa pitää lähtökohtaisesti niin olennaisena osana ihmiselämää, että koulussa olisi pakollinen oppiaine, jonka ensisijainen tehtävä olisi uskonnoista puhuminen.
Ja miettikääpä mihin tämä Virkkusen ehdotus johtaisi pienissä maalaiskouluissa, joissa on nyt yksi tai kaksi ET-oppilasta. Käytännössä heille alettaisiin antaa nykymuotoista uskonnonopetusta. Uskonnoton Eihän Virkkunen ehdottanut vaan Irina Krohn vuosia sitten. Ja pitäisi muistaa tälläinenkin. Paavo voisi ottaa kantaa uskontotietoon. Olisi täysi vääryys jos et:n opetus korvattaisiin kyseisellä oppiaineella. Marko kirjoitti tärkeästä aiheesta. Monissa ministeriöissä siviilipalvelusmiehet ja korkeakouluharjoittelijat luovuttavat työpanoksensa minimaalista korvausta vastaan. Esim. korkeakouluharjoittelijat työskentelevät 3 kk, mutta työnantajan tarvitsee maksaa vain 1 kk:n palkka, korkeakoulu huolehtii lopusta. Pelkkä korkeakouluharjoittelijana toimiminen ei kuitenkaan takaa työllistymistä. Eniten minua kuitenkin raivostuttaa hyväosaiset äänestäjät, jotka aivan oikeasti ovat sitä mieltä, että he joutuvat maksamaan työttömien joutenolon. Ongelmana ei näiden hyväosaisten mielestä ole kuitenkaan huono työllisyyspolitiikka vaan "ylelliset" työttömyskorvaukset, joiden vastineeksi pitäisi vielä tehdä töitä. Miksi näiden äänestäjien on mahdotonta hyväksyä se, että työttömyyskorvaus on korvaus menetetystä työtulosta ja jos/kun työtä tehdään, siitä on maksettava normaali palkka? Mielestäni kaikille yhteinen uskontotieto olisi hyvä vaihtoehto. Tietysti riippuu paljon siitä, miten se käytännössä toteutettaisiin. Kannatan kuitenkin sellaista mallia, jossa uskontoja lähestyttäisiin tieteellisesti ja mahdollisimman neutraalista näkökulmasta. Lisäksi aineeseen voisi yhdistää etiikan perusteita filosofisesta ja universaalista näkökulmasta, ei siis vain jonkin tietyn uskonnon lähtökohdista. Tällaisessa mallissa ei olisi tarvetta jakaa oppilaita eri opetukseen heidän uskontonsa mukaan. Periaatteessa olen täysin samaa mieltä Annen kanssa. Mutta sen oppiaineen nimi ei voi olla uskontotieto, sillä uskonnot eivät saisi olla sen ainoa eikä edes tärkein sisältö. Etiikka voisi olla hyvä nimi. (Jos elämänkatsomustieto ei nimenä kelpaisi.) Lisäksi haluan tässä yhteydessä sanoa, että liikennekasvatuksesta tulisi välittömästi tehdä pakollinen oma oppiaine. Teillä (k-edustajilla) on törkeän pitkät kesälomat.
Kommentoi kirjoitusta
Spämmin estämiseksi kommentit ilmestyvät vasta tarkastamisen
jälkeen.
|