(20.1.2009)

Vasemmisto ei ole vaihtoehto

Irtisanomis- ja lomautusuutisten keskellä puolueiden kannatusheilahtelut eivät varmasti suuresti kiinnosta ja herätä tunteita kuin poliitikoissa, politiikan toimittajissa sekä tiiviisti politiikkaa harrastuksekseen seuraavissa. Silti Yleisradion julkistama uusin mielipidemittaus oli varmasti shokki kaikille vasemmistolaisille.

Perussuomalaiset ohittivat gallupkannatuksessa Vasemmistoliiton. Ensimmäistä kertaa historiassa Vasemmistoliitto on mielipidemittausten mukaan vasta kuudenneksi suurin puolue. Toisaalta kokoomus on puoluekannatusmittauksessa repinyt yli viiden prosentin kaulan kahteen muuhun suureen puolueeseen.

Moni on haukkonut henkeä ja kysynyt, miten tämä on mahdollista. Kokoomuksen nousu on pitkäjänteisen ja hyvin suunnitellun työn tulosta. Puolue näyttäytyy uudistajana, joka uskaltaa nostaa rohkeasti esiin uusia kasvoja. Samalla puolueen puheenjohtaja Jyrki Katainen on taitavasti pystynyt pitämään taka-alalla sen kovan uusliberalistisen linjan, joka on myös vahva kokoomuksessa.

Mutta entä mikä selittää perussuomalaisten huiman nousun. Miten puolueen kannatus voi vain nousta, vaikka perussuomalaiset eivät ole aloitteellisia tai tee juuri mitään konkreettista ja Timo Soini nauraa partaansa Kanariansaarilla?

Perussuomalaisilla on ollut vahvaa myötätuulta julkisuudessa. Puolueesta kirjoitetaan ja sitä nostetaan. Mittauksessa on varmasti jonkin verran tämän hypen tuomaa ilmaa. Tämä sopii erityisesti kokoomukselle, sillä perussuomalaiset näyttäisivät syövän lähinnä keskustan ja demareiden sekä Vasemmistoliiton kannatusta.

Näyttää siltä, että julkisuudessa on mukinoitta hyväksytty myös Soinin väite, että perussuomalaiset olisivat ”uusi puolue”. SMP:n työnjatkaja on tosiasiassa aivan yhtä ”vanha puolue” kuin esimerkiksi SKDL:n työn jatkaja Vasemmistoliitto.

Mutta tämä ei riitä selitykseksi huimalle gallup-tulokselle. Sen takana on paljon muutakin. Puolueen puheenjohtaja Timo Soini on erittäin taitava tiivistämään sanomansa, ja samalla uskaltaa hassutella.

Toisaalta perussuomalaiset voivat maata aurinkotuoleillaan, sillä muut puolueet tekevät töitä heidän puolestaan. Ihmiset ovat huolestuneita, vihaisia ja haluavat muutosta. Niin kauan kuin perussuomalaiset koetaan ainoana vaihtoehtona nykypolitiikalle (jota ne eivät toki aidosti ole), puolueen kannatus jatkaa kasvuaan. Syy vasemmiston kannatuksen laskuun löytyy peilistä.

Vasemmistoliiton kannatus ei taas käänny nousuun ennen kuin se on jälleen uskottava vaihtoehto. Vasemmisto on vaihtoehto, jos se uskaltaa haastaa kapitalismin ja asettua yritysten vallan vastarintaan. Eduskunnassa on puhuttu lähinnä yritysten ja pankkien ahdingosta, mutta lähes olemattomiin on jäänyt keskustelu talouskriisin sosiaalisesta puolesta henkilökohtaisella tasolla, työttömyydestä ja köyhyydestä.

Irtisanomis- ja lomautusuutisten keskellä suuret puolueet puhuvat lähinnä yritysten rahoittamisesta ja tukemisesta. Kansantalouden suuresta kokonaisuudesta puhuttaessa yksittäiset ihmiset ovat vain lukuja pitkässä ketjussa. Työttömäksi jäävät ihmiset tunnutaan unohdettavan. Päinvastoin hallitus suunnittelee työttömien ja köyhien kurittamisen lisäämistä mm. työttömyysturvaa leikkaamalla. Työttömyys on pikemminkin kansantaloudellinen kuin yksilöllinen ongelma tässä ajattelussa.

Nyt tarvitaan vasemmiston oma vaihtoehtoinen linja muille puolueille. Meidän pitää puolustaa työpaikkoja, työttömäksi joutuvia ja perusturvaa.  Nyt tarvitaan sosiaalista elvytystä. Suuritulosten veronkevennysten sijaan pitää korottaa perusturvan tasoa. Tarvitaan korkeampaa työmarkkinatuen tasoa, parannuksia pienimpiin eläkkeisiin ja helpotetaan lapsiperheiden asemaa. Parasta lamanvastaista taistelua on pienituloisimpien aseman parantaminen.

Meidän tavoitteenamme pitää olla ihmisistä huolen pitämisen, ei huolehtia yritysten omistajien menestyksestä. Meidän pitää vaatia yhteiskuntavastuuta, jossa irtisanovien ja lomauttavien yritysten ylisuuret osingot ohjataankin työ- ja koulutuspaikkojen säilyttämiseen. Aloitetaan vaikkapa valtionyhtiö Rautaruukista.

Vasemmiston pitää tehdä oma vaihtoehto nykyiselle talousjärjestelmälle. Meidän pitää olla selkeä vaihtoehto hallituspuolueille, sosiaalidemokraateille ja perussuomalaisille. Oman vaihtoehdon luominen ja vaihtoehtojen esittäminen on haaste kaikille vasemmistolaisille.

KOMMENTIT

Tekstistäsi ei itse asiassa käy ilmi, mikä tämä "oma vaihtoehto nykyiselle talousjärjestelmälle" olisi? Mikä se sinun mielestäsi on?

VASTAUS: Minulla ei ole mitään valmiita vastauksia näihin haasteisiin. Siksi toivoin kaikkien vasemmistolaisten pohtivan avauksia ja vaihtoehtoisia esityksiä. Nykyisessä talousjärjestelmässä edelleenkään ei haluta puuttua yritysten ylilyönteihin. Meidän vaihtoehdon pitää olla huomattavasti säännöllympi. Esimerkiksi lainsäädäntö voisi olla sellaista, että irtisanomistilanteessa ei saisi jakaa osinkoja jne.

Näinhän se toisaalta on, mitä kirjoitit. Me tiedämme myös sen ikivanhan tosiasian: poissa silmistä poissa mielestä. Tämä "apinatesti" on tullut ehkä liiankin tutuksi Vasemmistoliiton osalta. Elämme myös mielikuvienkin maailmaa, missä esiintulo eri medioissa on sen A ja O. Asiasiällöt kun joka tapauksessa pakkaavat hukkumaan nykyisen informaatiotulvan ja eriytymisen maailmassa.

Toisaalta on myös niin, että Vasemistoliitossa on sekä taitamattomuutta että laiskuutta ja ujouttakin käyttää medioiden suomia tunnetuksi tulon mahdollisuuksia. Otanpa vaikka tämän netin. Olen havainnut esimerkiksi sen, että kokoomuksen ministerit jopa vastaavat s-posteihin tai ainakin sijoittavat huomaavaisesti omaan blogiinsa kriittisetkin kirjoitukset. Tämäkin on osa taitavaa näkyväksi tuloa ja samalla myös "kentälle" menoa nykykeinoin.

Mutta miten on sitten Vasemmistoliiton kansanedutajien laita? Pääasiassa erittäin huonosti!!! Hyvin harva teistä viitsii vastata mihinkään kyselyyn ja päivittää jatkuvasti blogiaan. Katsokaapa vaikka kokoomuksen Stubbin tapaa hoitaa asia! Vaikka hän on mitä vankin porvari, kykenee hän antamaan itsestään kuvan VÄLITTÄVÄSTÄ henkilöstä. Siis VÄLITTÄVÄSTÄ!!!

Tässä on yksi erittäin kipeä kohta Vasemmistoliitossa: puheista huolimatta tuo ihmisistä (kaiken moisista) VÄLITTÄMINEN pakkaa jäämään oikeastikin taka-alalle. Siis katsokaamme siihen kuuluisaan peiliin ja kohentakaamme näkymää. Se ei maksa mitään - ehkä hieman vaivannäköä, ei sen kummempaa...VÄLITTÄMISTÄ. Terveisin Juhani Harjunharja Utsjoki

Itsekriittisyydestä voimaa muuhun kriittisyyteen...

Yksi politiikan toiminnan ongelmista on mielestäni se, että ei uskalleta olla selkeästi ja kohtuullisen aidosti kriittisiä myös omia tekemisiä kohtaan. Silloin kun ei tiedä, ei osaa tai muutoin vain on jonkin asian tai tekemisen suhteen heikoilla, korjautumismahdollisuudet alkavat sen tosiasian tiedostamisesta. Tämä saattaa vahvistaa omaakin kykyä ottaa vastaan muiden kritiikkiä. Se saattaa vahvistaa jopa kykyä arvioida kohtuullisen oikein oman ja porukan asema yhteiskunnan viitekehyksessä.

 On nimittäin turha kuvitella, että vain nuo muut ovat jota kuinkin aina väärässä ja me jota kuinkin aina oikessa, mutta nuo muut eivät meitä ymmärrä. Erityisesti nuo äänestäjät eivät meitä siis ymmärrä, vaikka kuinka on hienot ohjelmat ja tavoitteet. Vaalituloksistahan näin äkkiväärästi voisi pian puolueemme tilan tulkita... On kuitenkin syytä epäillä, että kukaan ei voi olla aina oikessa, kun oikeassa olevaisuus on myös näkökulma-asia. On myös niin, että se mikä sopii mielestäni minulle ei todellakaan sovi vaikka tuolle Marille tai Joukolle. Joten on katsottava myös muiden näkökantaa ja koetettava ymmärtää senkin näkökannan perusteet.

On syytä tuntea myös "vihollisen" mahdollisimman todelliset näkökannat ja niiden perusteet, jos aikoo jotain muuttaa. Mitä voi muuttaa, jos ei tiedä olevan tilaa? Ja mihin suuntaan tai tilaan muuten on mitäkin muutettava? Sekin on todella suuri porbleema? Etten sanoisi haaste, nykyslangilla ilmaistuna.

Muistutan vain meitä vanhempia "jääriä" siitä, kuinka naapurimme Venäjä ei ole enää Neuvostoliitto: se "sosialismi", jota naapurissa harrastettiin, oli vielä pari kolmekymmentä vuotta sitten perustaltaan yksi poliittisen toimintamme keskeisistä tavoitteista, se sosialismi noin suurin piirtein mietittynä. Tosin olihan mm. Ele Alenius ja muut kriittisesti valistuneet, joiden silmin olisi ollut hyvä katsella välillä myös Neukkulan porukan.

Mutta nyt on nyt ja siitä on lähdettävä, toisin eme saa unohtaa historiaakaan. Niinpä Marxin Kallenkin ajatuksia sopii välillä uudelleen vilkaista ja uusin silmin, uusin ja krríittisinkin silmin. Sieltä saattaa pian löytyä jotain nykyisyyden tarpeisiinkin sovitettavaa. Tosin ei uskontoja politiikkaan enää, ei marxismileninismiä kiiluvin silmin kuin ei muutakaan kiiluvin silmin. Kiiluvat silmät kun häikäisevät näkymän...

Meiltä puuttuu tekemisen meininki. Tämä pysähtyneisyys ja paikallaan tumput suorana seisominen näkyi jo kunnallisvaaleissa. Suuri osa ehdokkaista (oma havainto) ei tehnyt käytännössä lainkaan vaalityötä. Saivat siitä kuitenkin palkkionsa.

Pirullistahan se on, että hömpällä mennään ohi. Meille ei hömppä käy, vaan aidosti, oikeasti ihmisten arjen asioista välittäminen ei sanallisesti vaan teoin kaikilla tasoilla. Ei tartuta kiinni Urpilaisen verkkosukkiin, eikä Soinin takinliepeisiin - pois pupujussimeininki meistä.

Reilusti oma linja ja haaste kehiin. Keskinäinen keskustelu ulotettava laajemmalle. Miksi emme valtaisi esim. netin verkostoja tehokkaammin keskusteluareenaksi. Keskustelun keskiöön "me ja meidän asiat".

"Meidän pitää puolustaa työpaikkoja" Tässä on yksi todellinen perseys. Työpaikoissa itsessään ei ole mitään puolustettavaa. Aina huudetaan työpaikkojen perään, vaikka sama tulos saavutettaisiin yhä pienemmin ponnisteluin. Milloin ymmärretään se, että oikeaa, tuottavaa työtä vain on yhteiskunnassa vähemmän?

Aika paljon on jo tehty. Enää ei voida antaa jokaiselle lapiota ja laittaa seutulaan. Seutula on jo tehty. Ja kaivinkone tekee sekunnissa sen, mitä lapiomies päivässä. Työ on saatava jakautumaan yhteiskunnassa tasaisemmin. Minä ainakin haluaisin antaa osan omasta työstäni ja yhteiskunnan elatusvelvollisuudesta jollekin, joka sitä haluaa.

B.J edellä puhuu aika paljon asiaa. Yhteiskunta muuttuu koko ajan tekniikan kehittymisen myötä siihen suuntaan, että samat tavoitteet voidaan saavuttaa yhä pienemmillä ponnisteluilla ja yhä pienemmällä määrällä miestyötunteja. Tätä kehitystä ei ole otettu huomioon siinä, että 40-tuntitsia työviikkoja/ 8-tuntisia työpäiviä ei ole lyhennetty. Jos siirryttäisiin esim. 6-tuntisiin työpäiviin, tarvittaisiin neljä ihmistä tekemään se työ, jonka tekee kolme ihmistä 8-tuntisilla työpäivillä. Näin ainakin syntyisi lisää työpaikkoja.

Työpäivien lyhentäminen olisi hyvä positiivinen muutos yhteiskunnassa siltäkin kannalta, että elämä on nykyään kovin hektistä ja työ- sekä urakeskeistä eikä ihmisillä jää aikaa omille aktiviteeteilleen eikä ihmissuhteilleen. Tästä seuraa henkistä pahoinvointia, masennusta, alkoholisoitumista ja syrjäytymistä. On surullista, että talouskasvun myötä ihmiset odottavat aina palkankorotuksia ja lisää materiaalista hyvinvointia, mutta henkinen hyvinvointi on täysin unohdettu.

Jos itse joutuisin tilanteeseen, jossa saisin valita haluanko mieluummin palkankorotuksen (ja työaika pysyy samana) vaiko sittenkin työviikoistani otettaisiin pari tuntia pois (mutta palkka pysyisi ennallaan), valitsisin jälkimmäisen. Tästä lähtien suunta voisi olla se, että ammattiliitot ja vasemmisto ryhtyisivät vaatimaan lisää henkistä hyvinvointia - materiaalista hyvinvointia meillä on jo tarpeeksi.

Erityisen karmivia ovat puolueessa välillä esiin loikkivat sammakot, joissa vaaditaan meitä demarien helmaan.Sellainen meininki syö taatusti kannatusta. Piirtyy kuva siitä, että rotat jättävät uppoavan laivan.Tämä vaikutelma piirtyy murheellisella tavalla myös puheenjohtaja Korhosen puheista, joissa haikaillaan tiiviimmän demariyhteistyön perään.

B.J:n ja Jani Koskisen edellä olevaa ajatuksenjuoksua hiukan omaan suuntaani kääntäen uskon, että vasemmiston kannatuksen kannalta kannattaisi uskaltaa vihdoinkin hiukan pohtia tuota työn käsitettä. Sen asian kanssa saattaa olla todella tuottoisaa tehdä hiukan töitä ja nähdä vaivaa.

Mielestäni työpaikat eivät ole mikään itsetarkoitus, sillä todellisuudessa ei työ sinänsä ketään elätä, vaan nykysysteemissä siitä saatava palkka. Meillä Suomessa esimerkiksi on erilaisia rakennuksia aivan riittävästi kaikkiin hyödyllisiin tarkoituksiin. Teitä ja muita asfaltilla päällystettyjä alueita on ehkä liikaakin. Vaikka rakennukset ja tiet on syytä pitää kunnossa, ei niitä koko ajan kannata rakentaa lisää edes minkään elvytyksen nimissä.

Ihminenhän ei tarvitse elääkseen juuri muuta kuin ravintoa, vaatteita ja asunnon tarjoamaan suojaa sekä poikkeustilanteissa terveyspalveluita. Ihmistä ei pitäisikään väsyttää työllä, josta suurin osa aiheuttaa sen, että hänen pitää vielä vapaa-aikanaankin huhkia hitosti kuluttajan roolissa.

Jostain syystä poliittinen vasemmisto on erityisen viehättynyt kaikenlaiseen teolliseen tuottamiseen, vaikka muitakin mahdollisuuksia on. Teollisessa prosessissahan ideana on nimenomaan rationalisoida toiminta sellaiseksi, että työpanos tuottaa mahdollisimman tehokkaasti. Tulevaisuutta ajatellen vasemmiston on mahdoton pärjätä ilman tämän "työsuhteensa" tarkistamista. Joku kokoomus voi esiintyä arvopuolueena, jolle työ on sanoissa suuri arvo, mutta käytännössä kysymys on ihan läpeensä tavallisesta mammonan palvonnasta.

Ei sorruta vasemmalla samaan enää. Myönnän, että tilanne on vaikea, koska työn problematisointi johtaa varmasti syytteisiin työnvierroksunnasta ja halusta elää muitten kustannuksella.

"Meidän vaihtoehdon pitää olla huomattavasti säännöllympi." Tässähän se perusongelma näin oikeistolaisen näkökulmasta. Mitä enemmän sääntöjä rakennatte, sitä tärkeämpään osaan nousee sääntöjen ymmärtäminen ja niiden kiertämisen osaaminen. Isoilla firmoilla on tähän varaa, pienillä ei. Tuloksena isoilla firmoilla menee suhteessa lujempaa.

Asia on helppo todentaa katsomalla miten asiat nyt toimivat: isoilla firmoilla ja rikkailla omistajilla on verotussyistä mitä ihmeellisimpiä ratkaisuja. Parturikampaamon omistaja sen sijaan maksaa kovaa hintaa ottamastaan riskistä. Lisäksi, jos haluatte säilyttää suomalaisia pörssiyrityksiä suomalaisessa omistuksessa suosittelen olemaan koskematta osinkoihin mainitsemallasi tavalla.

Syy-seuras-mekanismin jätän harjoitustehtäväksi. Blogiin yleisesti liittyen, olisiko tätä kommenttilaatikkoa mitenkään mahdollista suurentaa nykyisestä kolmesta rivistä? Se helpottaisi vastausten kirjoittamista.

"Meiltä puuttuu tekemisen meininki. Tämä pysähtyneisyys ja paikallaan tumput suorana seisominen näkyi jo kunnallisvaaleissa. Suuri osa ehdokkaista (oma havainto) ei tehnyt käytännössä lainkaan vaalityötä."

Niin. Eräskin vantaalainen ehdokas kertoi avoimesti Vantaan Sanomissa, että on ehdolla, mutta "on sovittu", ettei hän tee vaalityötä ollenkaan. Mitä järkeä tällaisessa on?

Eipä juuri näkynyt Kolmen sepän aukiolla Vasemmistoliiton ehdokkaita aktiivisina tarjoamassa esitettään ohikulkijoille. Vihreät ja Kok varastivat shown tämän asian suhteen.

Vasemmistoliiton suuri ongelma on näkymättömyys ja värittömyys. Kysy keneltä tahansa ei-vasurilta esimerkiksi kolmen meidän kansanedustajan nimeä, tuskin muistavat. Moni puolueen kannattajakaan ei muista. Viime vaalien jälkeen ajattelin, että hienoa että saatiin Paavo läpi eduskuntaan niin ryhmän tulee edes vähän eloa. Valitettavasti näyttää kuitenkin enemmän siltä, että harmaa eduskuntatyö on harmaannuttamassa sinutkin - enemmän esille, mies! Tämä hyvä blogi ei riitä, lukijoina ovat kuitenkin etupäässä jo omat kannattajat, eli tässä saarnaat kuorolle. Verrataanpa muuten Vihreisiin, ajatelkaa mikä määrä tunnettuja nimiä niillä on eduskunnassa: Anni Sinnemäki, Oras Tynkkynen, Jyrki J. Kasvi, Tuija Brax, Ville Niinistö, Heli Järvinen, Pekka Haavisto, Erkki Pulliainen... Niin ikävää kuin se onkin, medianäkyvyys ja tunnettuus tuo myös ääniä, ja on (valitettavasti...) sanottava että moni Vihreistä on aika ansioituneita omalla alallaan (esim. Tynkkynen ja Kasvi). Mistä löytyy Vasemmistoliitolle tällainen ykkösketju? Meillä on Laakso ja Tennilä... Missä ovat nuoret, terävät, koulutetut vasurit? KU:n Viikkolehteä lukiessakin tuntuu kuin olisi vasemmiston perinnejärjestön äärellä, niin näkyvä osa lehdestä on lähes aina varattu taaksepäin katsomiselle ja menneiden muistelulle.

"Missä ovat nuoret, terävät, koulutetut vasurit?" Onko sellaisia yleisesti ottaen? Vasemmisto on jumittunut pyhiin kirjoituksiinsa niin demareissa kuin kommunisteissakin. Arhinmäellä on kunnioitettava tavoite uudistaa vasemmisto 2000-luvulle, mutta siihen ei yksi mies pysty. Liian usein jumitutaan vanhoihin juoksuhautoihin, Vihreät ja Kokoomus nuorentuivat jo. Vaikka olenkin henkilökohtaisesti oikeistolainen, toivottaisin tervetulleeksi tuoreen vasemmiston. Kilpailu on kaikkien hyvien asioiden peruskivi.

"uskaltaa haastaa kapitalismin ja asettua yritysten vallan vastarintaan" Onnittelut jo etukäteen tulevasta tripistä. Kyl se siitä lähtee. Tällä kiukuttelevalla kapina setupillako meinasitte laittaa kannatuksen nousuun? Ei tule onnistumaan. Miksi ihmeessä yleensä haluatte mainita vasemmiston tai oikeiston? Jos asia on kondiksessa ja viesti kirkas, on ihan yksi hailea mistä ilmansuunnasta tullaan. Vasemmistoliitto on liitto isolla vasemmistolla ja se nyt ei vaan toimi. Ei vaan mene viesti perille. Touhu näyttää lähinnä vasureiden puuhastelulta, suurta kansansuosiota on syytä vai haikailla. Miksi vasemmistoliitto profiloituu työväkeen ja ay-liittoon? Miten kuvittelette sieltä tulevan nousun? Jos nuoria fiksuja ihmisiä haluatte mukaan, tuoltako ne löytyy? Miettikäähän vähän julkisuuskuvaanne ja pohtikaa miltä vasemmistoliitto näyttää ihmsille.

---

Kommentoi kirjoitusta
Spämmin estämiseksi kommentit ilmestyvät vasta tarkastamisen jälkeen.

Nimi:

Sähkoposti:

Kommentti: