PAAVO
PAAVO på SVENSKA
PAAVON JENGI
UUTISIA
PAAVON LINKIT

PAAVO ARHINMÄKI

www.paavoarhinmaki.fi
PAAVON blogi
PAAVON KALENTERI

Syyskuu 2010
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su
    1 2 3 4 5
6 7 8 9 10 11 12
13 14 15 16 17 18 19
20 21 22 23 24 25 26
27 28 29 30      
 
AJANKOHTAISTA
PAAVON blogi
(6.8.2008)

Esko Ahosta Helsingin pormestari?

 
Heinäkuun lomailun jälkeen elokuu alkoi ekotähteilyllä. Kaksi työpäivää kuvasimme syksyllä esitettävää ohjelmaa, jossa yhdessä Heidi Hautalan kanssa yritimme tehdä eduskunnasta edes hiukan ekologisempaa.
 
Televisio-ohjelman kuvaaminen on yllättävän raskasta ja aikaa vievää puuhaa. Hankalaa on myös yrittää ”näytellä” luontevaa.
 
En mitenkään erityisen innokkaasti lähde mukaan erilaisiin televisio-ohjelmiin tai lehtihaastatteluihin, jotka eivät suoraan kosketa työtäni tai jalkapalloa. Tänäkin kesänä olen kieltäytymään muutamista sinänsä ihan hauskoista juttuideoista, jotka eivät ole tuntunut vain omiltani.
 
Ekotähdessä on minusta hyvä idea ja siksi lupauduin osallistumaan ohjelmaan. Tarkoitus ei ole otsakurtussa valistaa ja pelotella ihmisiä vaan käydä läpi pieniä käytännön asioita, joilla voimme edistää kotona ja työpaikalla ympäristöasioita. Ohjelma kannustaa ihmisiä tekemään pieniä muutoksia, joiden kerrannaisvaikutus on suuri.
 
*
 
Viime viikolla aamukahvit olivat mennä väärään kurkkuun, kun näin pääministeri Matti Vanhasen avustajien uusimman kepustelun: Esko Ahosta Helsingin pormestari!
 
Jo pitkään Keskusta on pyrkinyt lypsää Helsingistä ääniä, mutta helsinkiläisiä puolue ei ole kyllä puolustanut millään tavalla. Ensin Esko Aho tuotettiin Helsinkiin keräämään äänet eduskuntavaaleissa. Luonnollisesti eduskuntaan päästyään Ahoa ei kiinnostanut helsinkiläisten asiat pätkääkään.
 
Seuraavaksi vuorossa oli Anneli Jäättenmäki, joka veti vieläpä perässään Pertti Salovaaran. Jäättenmäki häipyi nopeasti Brysseliin ja Salovaara keskittyi ”oman” vaalipiirinsä Pirkanmaan asioiden hoitamiseen. Viime vaaleissa Salovaara olikin ehdolla Pirkanmaalla ja kansa palkitsi neljän vuoden ansiokkaan työn helsinkiläisten äänillä Pirkanmaan puolesta kansanedustajapaikalla.
 
Nykyinen ”helsinkiläinen” keskustan kansanedustaja Mari Kiviniemi on sentään osoittanut vähän kiinnostusta myös nykyisen vaalipiirinsä asioihin. Tämän kepun puolueväki palkitsikin pudottamalla Kiviniemen puolueen varapuheenjohtajan paikalta.
 
Tämänkin historian jälkeen ehdotus Esko Ahosta Helsingin pormestarina on kaikkien aikojen kepustelu. Kun ahdasmielinen ja helsinkiläisvastainen puolue ei ymmärrettävästi pärjää pääkaupungissa, yritetään sitä valloittaa kabinettipolitiikalla.
 
Hyvä muistutus Esko Ahon suosiosta Helsingissä ovat vuoden 2000 presidentin vaalit. Ahosta yritettiin tehdä hesalaista niin televisiomainoksilla kuin aloituskiekon pudottamisella jääkiekon paikalliskamppailussa. Vain yhden kerran Helsingin paikallisottelussa Jokerien ja hifk:n kannattajat ovat yhdistäneet voimansa, nimittäin viheltämällä yhteistuumin Ahon ulos kaukalosta.
 
*
 
Pääministeri Matti Vanhanen on jatkanut avustajiensa aloittamaa keskustelua kannattamalla pormestarimallia kuntiin. Vanhanen väittää pormestarimallin lisäävän kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksia ja kiinnostusta kotikuntansa päätöksentekoon. Olen Vanhasen kanssa eri mieltä.
 
Pormestarimalli henkilöisi kunnallisvaalit. Kunnallisvaaleissa kuitenkin on olennaista päättää ihmisten arkipäiväiseen elämään kuuluvista asioista. Arviolta 70-80 prosenttia meidän jokapäiväiseen elämään liittyvistä asioista päätetään valtuustoissa.
 
Jos kunnallisvaaleista tehtäisiin pormestarivaalit, jäisivät taka-alalle koulut, päiväkodit, kirjastot ja joukkoliikenne. Jos oikeasti halutaan lisätä kuntalaisten kiinnostusta päätöksentekoon, pitää kehittää esim. kaupunginosavaltuustoja ja muita osallistumismahdollisuuksia päätöksentekoon pelkän äänestämisen sijaan.
 
Mutta eihän Vanhanen oikeasti esityksellään tavoittele lisää vaikutusmahdollisuuksia kansalaisille. Hän tavoittelee lisää valtaa keskustalle.
 
Pormestarimallissa isot puolueet hyötyvät, sillä pienemmät voidaan jättää julkisuudessa ja vaalikamppailussa entistä enemmän syrjään, ja toisaalta nimekkäitä ehdokkaita asettamalla Vanhanen kuvittelee voivansa tehdä iltalypsyjä myös suuremmissa kaupungeissa.


KOMMENTIT
nokialainen (7.8.2008)

Onko parempi antaa kaupunginjohtajan eläköityä virastaan vai antaa kuntalaisten päättää neljän vuoden välein onko kaupungin ylin johtaja ansainnut paikkansa ja valitaan uudelleen? nimim. nokialainen ihmettelee oman kaupunkinsa johtoa jotka saavat olla virassaan eläköitymiseen asti vaikka kuntalaiset yrittivät addressein saada kaupunginjohtoa vaihtumaan (ja vaihtunuthan olisi viimeistään seuraavissa kuntavaaleissa!)

VASTAUS: Helsingissä kaupunginjohtajan ja apulaiskaupunginjohtajien virkakausi on seitsemän vuotta. Valtuusto päättää jatkaako kaupunginjohtaja tehtävässään vai vaihdetaanko se. Kausi voisi olla lyhyempikin. Minusta olisi hyvä, että valtuuston valtaa kasvatettaisiin ehtisestään ja että kaupunginjohtajat ovat virkamiehiä eikä niin, että kaupungin päätöksenteosta vastaavat yksittäiset johtajat.

Miina (12.8.2008)
Esko Aho kai pitää saada Sitrasta pois, kun siellä ei enää liene paljon lisää tärveltävää, ainakaan bioalalla. Minusta saisi mennä takaisin Hiihtoliittoon.
Kyösti Jutila (16.8.2008)
Nyt voi Paavo huokaista helpotuksesta, kun Esko Aho siirtyikin kännykkäkauppiaaksi. Ahdasmielinen ja helsinkiläisvastainen heebo pääsee hieman isompiin ympyröihin.


Kommentoi kirjoitusta
Spämmin estämiseksi kommentit ilmestyvät vasta tarkastamisen jälkeen.

Nimi:

Sähkoposti:

Kommentti:



   
Kysy Paavolta