PAAVON blogi ( 8.7.2008) Listavaalit eivät sovi Suomeen
Tasaisin väliajoin Suomessa nousee keskustelu ns. pitkistä listoista. Esimerkiksi Ruotsissa ja Hollannissa puolueet laittavat ehdokkaat paremmuusjärjestykseen ja äänestäjät pääsevät valitsemaan vain listojen välillä.
Ruotsissa on listavaalin lisäksi käytössä myös henkilökohtaiset äänet. Jos ehdokas saa yli kahdeksan prosenttia puolueen äänistä vaalipiirissä, hän menee ohi puolueen listajärjestyksen. Ymmärtääkseni henkilökohtaista ääntä ei tarvitse kuitenkaan merkitä.
Tilastot osoittavat, että Ruotsin vaalijärjestelmässä harva tulee valituksi henkilökohtaisilla äänillä. Ruotsin 349 kansanedustajasta vain 48 on valittu henkilökohtaisilla äänillä ja näistä ainoastaan kuusi tuli valituksi ohi listan!
Ruotsissa on herännyt FRA-lain eli ns. salakuuntelulain myötä keskustelu siitä, että vaaleihin pitäisi painottaa jatkossa enemmän ehdokkaita. Kiistelty salakuuntelulaki meni läpi muutaman äänen turvin. Hallituspuolueiden edustajia painostettiin äänestämään lain puolesta. Viime hetkellä muutama lakia vastustanut hallituspuolueen edustaja käänsi päätänsä ja tämä ratkaisi lain läpimenon.
*
Listavaalit ovat tietenkin monien puoluesihteerien ja puolue-eliitin liepeillä pyörivien harmaiden eminenssien unelma. He pääsisivät päättämään pitkälti kansan sijaan, ketkä tulisivat valituksi eduskuntaan. Tietenkin tämä porukka käyttää jo nyt paljon valtaa mm. vaalirahoituksen kautta. Haluaisimmeko todella jarmokorhoset junailemaan vaalilistat?
Jo nyt hallituspuolueiden edustajat äänestävät monesti huonojen esitysten puolesta ja omia näkemyksiään vastaan. Tämä vain entisestään lisääntyisi, jos ”väärin” äänestäneet tiputettaisiin seuraavissa vaaleissa listan häntäpäähän.
Suomalaiseen poliittiseen järjestelmään listavaalit eivät sovi. Äänestäjät haluavat puolueiden lisäksi valita myös ehdokkaansa. Eduskunta olisi kovin toisen näköinen, jos siirryttäisiin listavaaleihin. Ja nyt en tarkoita ns. julkkisehdokkaita.
Listavaaleja puolustavat vetoavat usein Ruotsiin. Ruotsissa käytävä keskustelu toivottavasti selkeästi osoittaa listavaalien heikkouden myös listavaalien perään kovasti haikaileville. KOMMENTIT
Näyttäisi siltä, että monissa maissa on halua siirtää valtaa pois kansalta, samalla kun yhä suurempi osa kansalaisista asetetaan yhä läpäisevämmän tarkkailun alaisiksi. Tähtäimessä näyttää olevan koko yhteiskunnan laajuinen panoptikon. Etenkin Ruotsin tapahtumien valossa on uskoni koko edustukselliseen demokratiaan luhistumassa täysin. Kuinka pitkään voi rehellinen, vapautta ja tasa-arvoa rakastava kansalainen välttyä avoimelta konfliktilta julkisen vallan kanssa? Ja ottaako tätä uhkaa kukaan eduskunnassa tosissaan? Akselivalta-Suomen ensimmäisen polven jälkeläiset eivät elä loputtomiin, ja kokoomusnuoret ovat kaikeksi onneksemme vain pieni osa kansasta. Ennemmin tai myöhemmin tämä luottamuspula räjähtää käsiin. Lääke luottamuspulaan on sen tosiasian tunnustaminen, että kansanvalta vaatii kansalaisten osallistumista toimiakseen.Jos vetäytyy yhteisistä asioista ja antaa ne hoidettaviksi poliitikko-ammattilaisille on jo pitkällä demokratian vastaisella tiellä.Yhteiskunnassa vallitsevat aatteet ja arvostukset määräävät eduskunnan ja valtuustojen kokoonpanon.On jotenkin perverssiä että on luotu poliitikkojen luokka tavallisen kansan vastakohdaksi.Me olemme kaikki poliitikkoja. Listavaalit ovat demokratian vastaiset.Älkäämme zimbabwesoituko vaan vaihtakaamme omat mugabemme uusiin!Politiikka on amatöörilaji. Toistaalta listavaalit lisäävät poliittisten linjausten merkitystä ja työntävät itseään tyrkyttyvä poliitikot taaemmas. Paavo-Punajuuri, lukaisin vasta äskettäin Suomen Kuvalehdestä sinun vappu(?)kiertueestasi Kymenlaaksossa. Minua häiritsi valtavasti se ristiriita, joka oli ainakin artikkelin antamien tietojen valossa valtava. Samaan aikaan kun toimit eduskunnassa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, lennät neljä kertaa vuodessa katsomaan jalkapalloa. Samoin käyt Tukholmassa useamman kerran vuodessa - ja taas lentokoneella paluumatkat, jotka sanojesi mukaan olisivat kovin raskaita laivalla. Voitko perustella uskottavasti, miksi meidän pienipalkkaisten, jotka emme lennä harrastustemme perässä muilla mailla, tulisi osallistua millään tavalla ilmastonmuutoksen torjuntaan niin kauan, kuin te päättäjät ette kanna omaa osuuttanne? Perinteiseen hyvää johtamista on ollut se, että "pomot" eivät norkoile kansan selän takana. Sitä on ennen vanhaan kutsuttu populismiksi - siis puhutaan mitä kansa haluaa kuunnella, mutta tehdään itse ihan muuta.
VASTAUS: Matkustaminen on aina ilmaston kannalta huono asia. Voi toki ajatella, että kansanedustajien pitäisi kieltäytyä kaikesta lomamatkailusta. Vaikka muuten elämäntapani kuormittavat huomattavasti keskiverto suomalaista vähemmän ilmastoa, myönnän lomalentojen olevan musta piste. Yritän neutralisoida lentojen aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä lentoverolla. Hei paavo. Kampanjasi perusteella minulle jäi kuva, että teet politiikkaa vähempiosaisten puolesta. Kuitenkin haluat ruan alvia laskettavaksi, vaikka siitä saatava hyöty leikataan pois tukieuroista indeksien kautta ja siten pienituloisimmat eivät hyödy. Keskiluokka kiittää,
VASTAUS: Kaikkein pienituloisimmilla menee suhteessa suurempi osa käteenjäävistä tuloista ruokaan. Jos ruuan hintaa saadaan alennettua, hyödyttää se eniten nimenomaan pienituloisia. Ihan kiinnostava argumenttivahvenne tuohon ruoan alv-aleen löytyy myös ns. Engelin laista:(http://en.wikipedia.org/wiki/Engel's_law)
Voisit Paavo kirjoittaa blogiisi ahkerammin näin kesälläkin. Kansanedustaja ei ole koskaan "lomalla". Jätä lentely ympäri maailmaa vähemmälle, ja johan rupeaa aikaa löytymään. Ota oppia Tuomiojasta.
VASTAUS: Päätin tietoisesti, että pidän heinäkuun ihan täyttä lomaa, kahta Porin työpäivää lukuunottamatta. Nyt kun elokuu alkoi, laitoin myös ensimmäisen tiedotteeni menemään.
Kommentoi kirjoitusta
Spämmin estämiseksi kommentit ilmestyvät vasta tarkastamisen
jälkeen.
|