PAAVO
PAAVO på SVENSKA
PAAVON JENGI
UUTISIA
PAAVON LINKIT

PAAVO ARHINMÄKI

www.paavoarhinmaki.fi
PAAVON blogi
PAAVON KALENTERI

Syyskuu 2010
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su
    1 2 3 4 5
6 7 8 9 10 11 12
13 14 15 16 17 18 19
20 21 22 23 24 25 26
27 28 29 30      
 
AJANKOHTAISTA
PAAVON blogi
(3.5.2010)

Kreikan tuki ei läpihuutojuttu

On luonnollista, että eurooppalaiset valtiot ovat solidaarisia toisilleen ja tukevat toisiaan vaikeuksissa. Neuvotellun tukipaketin ehdot ovat kuitenkin pienituloisille kreikkalaisille mahdottomia. Kreikalle esitetyssä tukipaketissa ollaan pelastamassa pankit, ei kansalaisia. Voitot ovat menneet finanssikriisin aiheuttajille, tappiot halutaan sosialisoida kansan maksettavaksi.
Tukisumma on myös paisunut. Viimeisimpien tietojen mukaan Suomi joutuisi lainaamaan Kreikalle kolmen vuoden aikana 1,5 – 1,7 miljardia euroa.
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen vaatii suomalaisilta uhrauksia, mutta samanaikaisesti hänen mielestään meidän pitää pelastaa kreikkalaiset. Kreikan aikaisemmat hallitukset ovat johdonmukaisesti sumuttaneet muita. Tästä sumutuksesta on saatava täysi selvyys ennen kuin tukea voidaan edes harkita.
Vasemmistoliitto ei pidä neuvoteltua tukea hyväksyttävänä. En usko, että tuet ovat eduskunnassa mikään läpihuutojuttu.


KOMMENTIT
Atte (4.5.2010)
hei mielestäni olet oikeassa tappioiden sosialisoinnista. Eikö osan tuesta voisi kanavoida siten, että pankit antaisivat lainoja anteeksi ja vastineeksi EU-maat ostavat kyseisen pankin osakkeita vastaavalla määrällä. Pankit tietenkin inhoavat tällaista pienimuotoista kansallistamista, mutta toisaalta rangaistus olisi aina virheen suuruinen. Näin Kreikan velkataakka pienenisi, EU-maat saisivat heti vastinetta rahoilleen ja pankit rangaistuksen
Juha (5.5.2010)
Kreikan ongelma ei ole pankeissa vaan poliitikkojen leväperäisessä julkisen talouden paisuttamisessa. Maan julkinen talous on elänyt kuin pellossa, ja ennen kaikkea valtion talouden alijäämän takia tässä nyt ryvetään. Jos tukea ei anneta, pankit perivät rahat velallisiltaan, ja sitten vasta tavallinen kansalainen onkin pulassa, kun lainan mahdollisena vakuutena on koti, joka realisoidaan. Tässä on yksi vaihtoehto.
Juha (7.5.2010)
Paavo, Kreikan lainatukipäätöstä koskevassa keskustelussa eduskunnassa torstaina vedit nuuska. Voisit lopettaa nuuskaamisen, se on erittäin huono tapa, ja annat sillä tavalla erittäin huonoa esimerkkiä lapsille ja nuorille. Tässä palautetta jota toivoit.
tapani rostedt (8.5.2010)
Tervehdys! Olen Paavon kanssa samaa mieltä tappioiden sosialisoinnin suhteen. Miksi meidän pitäisi nyt epävarmalla pohjalla tukea pankkeja lisärahalla joka näillä näkymin tuntuisi menevän kankkulan kaivoon? Aten ehdotus pankkien omaisuuden "sosialisoinnista" tuntuisi hyvältä ajatukselta lainojen takuuna. Pankithan voisivat sitten lainat maksettuaan saada osakkeensa takaisin. Turha rahaa on pankeille tyhjästä antaa eihän se niin yksityishenkilöillekään toimi. Lainan takaisinmaksulle pitkät maksuajat (myös vaatimuksena pankkien ja yksityishenkilöiden lainasopimuksille ettei käy kuin lamasuomessa viimeksi)tai pankin osakkeita takuuna niin homma voisi jopa toimia. Nyt kaivataan rakentavia ratkaisuehdotuksia oppositiosta eikä vain eiei-räkytystä.
jab (22.5.2010)
Paavo, kaipaisin sinulta kunnon kommenttia Kreikan tilanteeseen. Tänään Katainen oli sitä mieltä (HS) että "Kaikki ymmärtävät nyt talouskurin tarpeen". Eli hän käytti Kreikan kriisin lisäperusteluna uusliberalistisen talouspolitiikan levittämiselle. Itse muotoilisin Kataisen lauseen näin: "Jotkut ymmärtävänevät kapitalismin haurauden." Kreikan dissaaminen koko talousjärjestelmän rakenteellisista vioista on mielestäni perseestä. Ei sillä, etteikö Kreikka olisi ryssinyt (tai "kreikkinyt" tässä tapauksessa?) myös yleisesti taloudenpitoaan, mutta. Sama tapahtui Islannissakin, jota pidettiin vielä pari vuotta sitten mallitaloutena. Lyhyesti: Haestakkee paska, kapettaellistit. Tana.


Kommentoi kirjoitusta
Spämmin estämiseksi kommentit ilmestyvät vasta tarkastamisen jälkeen.

Nimi:

Sähkoposti:

Kommentti:



   
Kysy Paavolta