(
24.4.2010)
Heinäluoma haukkuu väärää puuta
Kommentoin lauantaina Eero Heinäluoman kummallisia maahanmuuttopuheita (löytyvät esimerkiksi
Hesarin sivuilta). Tässä tiedotteeni:
---
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki:
Heinäluoma haukkuu väärää puuta
JHL:n Vasemmistoryhmän seminaarissa Vantaalla puhunut Paavo Arhinmäki hämmästeli SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Eero Heinäluoman maahanmuuttajalausuntoja.
Arhinmäen mukaan Heinäluoman täytyy tietää, että suurin osa ulkomaalaisista työntekijöistä tulee Suomeen EU:n vapaan liikkuvuuden perusteella, jota Heinäluomakaan ei kyseenalaista.
Arhinmäki peräänkuuluttaa hallitukselta kovia toimia huijariyritysten kuriin laittamiseksi. Käänteinen arvonlisävero on hyvä alku, mutta rehellisten yrittäjien ja työttömien aseman korjaaminen vaatii paljon enemmän.
”Ei hallitustakaan ihan kaikesta voi syyttää. On väärin, että ulkomaista työvoimaa käytetään hyväksi palkkoja polkemalla ja veroja kiertämällä. Se voidaan estää tilaajavastuulakia parantamalla, kunnollisella valvonnalla ja sanktioilla. Maahanmuuttajien syyllistäminen työttömyydestä ei paranna tilannetta mitenkään.”
”Heinäluoman tulisi keskittyä ongelmien aiheuttajaan, ulkomaista halpatyövoimaa hyväksikäyttäviin yrityksiin ja sen mahdollistavaan politiikkaan. Ei maahanmuutto luo rasismia jos lainsäädäntö on kunnossa. Nyt Heinäluoma on itse halpahintaisella pisteiden kalastelullaan kasvattamassa rasistista ilmapiiriä.”
Hallituksen suunnitelma luopua tarvehankinnasta kolmansien maiden työntekijöiden osalta voi avata mahdollisuuden entistä suuremmalle halpatyövoiman käytölle ja jopa ihmiskaupalle, jos valvontaa ei tiukenneta.
KOMMENTIT
Paavo hyvä; ennen oli lausahdus - suosi suomalaista, sillä se kaikki on kotiinpäin. Masentuneita suomalaisia, koulutettuja työttömiä (nuoria ja vanhoja) kulkee pilvin pimein.
Pirjuska; "suosi suomalaista" viittaa elintarvikkeisiin, mutta nyt kyseessä ovat ihmiset. Liikutaan kyllä melko epäselvillä vesillä, jos pelotellaan ulkomaalaisten vievän suomalaisilta työt. Tämä retoriikka on vanhentunutta ja jo huomattu paikkansapitämättömäksi.
Hyvä Paavo. Olen kerrankin kanssasi samaa mieltä, harmaa talous pitää sada kuriin. Se vie verotulot, työpaikat sekä vuokra-asunnot. Tämä on asia, jonka Suomen kansa on jo tiennyt muutaman vuoden, politiikoilta siihen menee aina luonnollisesti muutama vuosi enemmän, kun ovat vieraantuneet arkipäivän asioista. Asian eteen voisi myös tehdä jotain, hyvät puheet ei auta. Mitä Paavo aiot tehdä asian eteen?